Patrian tykkikauppajutun lahjussyytteet kaatuivat

Käräjäoikeus on hylännyt Patrian Egyptin tykkikauppajutun lahjussyytteet. Yhtiön neljä entistä tai nykyistä johtohenkilöä sai kuitenkin ehdollista vankeutta kirjanpitorikoksista tai avunannosta niihin.

Oikeus hylkäsi syyttäjän vaatimuksen yhteisösakosta Patrialle.

Ratkaisun mukaan egyptiläistä yhtiötä, jonka kanssa kaupat solmittiin, voi pitää osakeyhtiönä. Suomalaiset eivät siksi voineet syyllistyä virkamiehen lahjontaan.

Käräjäoikeus toteaa kuitenkin, että näyttö yhtiön tekemistä liiketoimintaan kuulumattomista maksuista on vahva.

Tykkikaupat solminut Patria Vammas maksoi palkkioita egyptiläisen agentin tilille. Syyttäjän mukaan osa rahoista meni lahjuksiin. Myös oikeus katsoi, että rahoja meni muualle kuin agentin hyväksi.

Yhtiön kirjanpito ei pidä kaikilta osin paikkaansa, koska tositteista ei ilmene oikeita maksukohteita. Oikeus tuomitsi Patria Vammaksen silloiset toimitusjohtajan ja talousjohtajan 7 kuukauden ehdollisiin vankeusrangaistuksiin törkeästä ja tavallisesta kirjanpitorikoksesta. Kaksi muuta silloista johtohenkilöä saivat neljä ja kolme kuukautta ehdollista vankeutta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Kilpisjärvellä satoi ensilumi – sää jatkuu kylmänä viikonloppuun asti

Kuljetusala tyrmää hallituksen päätöksen parafiinisen dieselin veroalen poistosta –  Neste aikoo palata perinteisen dieselin valmistukseen, jos puhtaamman dieselin veroetu poistuu

Niemiojan perheen menot kasvavat 120 euroa vuodessa: "Kyllä lisäkulut tuntuvat" – Näin budjettipäätökset vaikuttavat arkeen

Macron ja Rinne asettavat Britannialle takarajan – Boris Johnsonin annettava kirjallinen ehdotuksensa syyskuun loppuun mennessä

Asiantuntijat pitävät budjetissa esiteltyjä työllisyystoimia melko vaatimattomina –  vaikeita talouspäätöksiä ei ole vielä tehty

Poliisihallitus varoittaa viallisesta patruunaerästä – käyttö lopetettava välittömästi

Presidentti Niinistö tapaa Trumpin Washingtonissa lokakuussa

Eduskunta aloitti Suostumus2018-aloitteen käsittelyn – "On päivänselvää, että seksi ilman suostumusta on raiskaus"

Isäpuoli tuomittiin 11 vuoden vankeuteen vakavasti sairaan tytön taposta Nurmijärvellä

KHO: Netissä tapaaminen ja eri maissa asuminen eivät estä oleskeluluvan myöntämistä avioliiton perusteella

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.