Pelastuslaitoksen vene törmäsi neljääkymppiä rantaan lapsia kyydissä

Palomies ja neljä koululaista sekä opettaja joutuivat outoon onnettomuuteen Kivijärven Kirkkosalmella, kun Keski-Suomen pelastuslaitoksen vene törmäsi 40 kilometrin tuntinopeudella rantaan.

Onnettomuus tapahtui tiistaina 9-luokkalaisten turvallisuuspäivässä pelastuslaitoksen järjestämällä venerastilla. Pelastuslaitoksen mukaan harjoituksessa veneen tuulilasi ja osa sivulaseista oli peitetty. Vene vaurioitui mutta kukaan ei loukkaantunut.

Onnettomuuden syitä vasta selvitellään, mutta pelastuspäällikkö Risto Helminen Keski-Suomen pelastuslaitokselta pitää harjoituksen toteutustapaa ihmeellisenä.

– Tämä on täysin outo juttu pelastuslaitokselle, meillä ei todellakaan ole tällaista käytäntöä.
Helminen arvioi, että tarkoituksena oli opettaa veneen kuljettamista karttaplotterin avulla, mutta lasien peittämistä hän ei ymmärrä.

– Kuvittelisin, että on pyritty ohjaamaan venettä järjestelmän kautta eikä niinkään katsomalla eteenpäin.

Onnettomuustutkintakeskuksella on kesken alustava tutkinta tapauksesta, ja asiasta on ilmoitettu myös poliisille. Onnettomuustutkintakeskuksen vesiliikenneonnettomuuksien erikoistutkija Ilkka Kervinen arvelee, että varsinainen tutkinta käynnistetään.

– Meitä kiinnostaa, että minkälaisilla kriteereillä pelastuslaitoksen tapaiset organisaatiot tekee päätöksiä, hän selittää.