Peltojen tulevaisuus voi olla roboteissa

Maatalouden tulevaisuuden ei välttämättä tarvitse olla yhä suurempien yksiköiden varassa. Tutkija Timo Oksanen Teknillisestä korkeakoulusta arvelee, että pienet peltorobotit yleistyvät vielä lähivuosikymmenten aikana.

Peltorobotti tekee pellolla tehtäviä täysin itsenäisesti. Se voi esimerkiksi kylvää, hoitaa tai korjata satoa. Sen tarkoitus on viime kädessä säästää viljelijän aikaa.

Koneen voi esimerkiksi saada ruiskuttamaan torjunta-aineita vain tarvittaviin kohtiin pellolla, mikä säästäisi vesistöjä ylimääräiseltä ravinnekuormitukselta.

Pro Agriassa ollaan innoissaan peltorobottien mahdollisuuksista.

- Tässä on rajattomat mahdollisuudet, innostuu koneagrologi Markku Lappi Pro Agria Hämeestä.

Lappi visioi, että roboteista voisi tulla suorastaan peltojen Nokia.

- Teollisuuden kannattaisi lähteä tähän mukaan, vaikka tietysti se voi olla aluksi kallista.

Suomalaiset ovat menestyneet peltoroboteille järjestetyissä kansainvälisissä kilpailuissa hyvin. TKK:n ja Helsingin yliopiston opiskelijajoukkueet sijoittuivat tänä kesänä toiseksi Hollannissa järjestetyissä peltorobottikilpailuissa.