Perhekummi auttoi väsyneen äidin pahimman yli

Saija Vartiainen, 32, huomasi puolitoista vuotta sitten olevansa hyvin lähellä uupumispistettä.

Hän oli vasta muuttanut puolitoistavuotiaan poikansa kanssa Kuopioon, jossa tukiverkkoa ei ollut isovanhempia lukuun ottamatta.

Ossi-poika oli syntynyt keskosena ja esimerkiksi kärsinyt kovasta koliikista ensimmäiset puoli vuotta, joten väsymys oli lähtenyt kertymään heti synnytyksestä alkaen.

Koska lapsen isä asui toisen katon alla, yrittäjän työarki, kotityöt ja lapsenhoito olivat yhdelle ihmiselle kova haaste.

Saija Vartiainen halusi selvitä. Hän ymmärsi ottaa kotiapua kaupungin perhetyöntekijän neuvosta ja kuuli samalla Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) Järvi-Suomen piirin perhekummeista.

MLL:ssä vapaaehtoistyötä tekevä Maija Hartikainen tuli Vartiaisen kotiin kuin hyvä tuttava, apua ja juttuseuraa tarjoten. Alkuun pari kertaa kuukaudessa, nyt joka kolmas viikko.

Koulutetut perhekummit on neuvottu tulemaan toisen perheen arkeen ilman arvostelua tai ylhäältä päin annettavia neuvoja.

Liiton Järvi-Suomen piirin tukihenkilötoiminnan koordinaattori Veera Kiiski vahvistaa, että matalan kynnyksen apu tarjotaan millään tavoin leimaamatta.

– Millainen lapsiperhe tahansa voi kysellä perhekummia. Ainoa este on lastensuojelun asiakkuus. Sellaisiin tilanteisiin perhekummien asiantuntemus ei riitä.

Useimmat kyselijät ovat pienten lasten vanhempia. Yksinhuoltajia on paljon. Maahanmuuttajat kyselevät ohjausta suomalaistyyliseen lastenkasvatukseen.

– Yhä enemmän on myös niitä, joiden puoliso on matkatöissä, ja niitä, jotka ovat juuri muuttaneet kauas läheisistään.

Aiheesta lisää tiistain Savon Sanomissa.

Kunnista osa ei tiedota lapsiperheille mahdollisuudesta kotiapuun