Perussuomalaiset julkisti vaihtoehtobudjettinsa – leikkaisi maahanmuuttokustannuksista reilut 300 miljoonaa ja peruuttaisi polttoaineveron korotuksen

Perussuomalaiset korostaa tänään julkistamassaan vaihtoehtobudjetissa suomalaisuutta ja sitä, että suomalainen tulee ensin. Jos valtion ensi vuoden budjetti tehtäisiin perussuomalaisten ehdottamalla tavalla, valtio ottaisi 193 miljoonaa euroa vähemmän velkaa kuin hallitus esittää, perussuomalaiset sanoo.

Hallituksen nykyisen talousarvioesityksen mukaan valtion budjetti on ensi vuonna kaksi miljardia euroa alijäämäinen eli menoja on kaksi miljardia euroa enemmän kuin tuloja.

Kaikki oppositiopuolueet esittävät vuosittain oman vaihtoehtobudjettinsa, kun hallitus on esittänyt omansa. Muutoksia hallituksen politiikkaan niiden myötä ei usein tule, mutta varjobudjeteilla oppositiopuolueet saavat teemojaan ja arvovalintojaan esille.

Perussuomalaiset kertovat olevansa valmiita säästämään ensisijaisesti maahanmuutosta, kehitysavusta, yritystuista ja "poliittisesta kähminnästä".

Perussuomalaiset hakisivat säästöjä kutistamalla maahanmuuttokustannuksia yhteensä 322,55 miljoonalla eurolla.

–  Ensisijainen tavoitteemme maahanmuuttopolitiikassa on lopettaa kokonaan humanitaarisista syistä tapahtuva maahantulo ja siirtää painopiste paikan päällä auttamiseen, puolue linjaa.

Perussuomalaiset lisäksi katsoo, että kansainvälisen suojelun tulisi olla väliaikaista.

–  Kun olosuhteet lähtömaassa paranevat riittävästi, muuttoliikkeen pitää suuntautua Suomesta takaisinpäin.

Puolue myös katsoo, että vakavaan rikokseen syyllistynyt ulkomaalainen ei koskaan saa päästä kansalaisuuden piiriin.

Kehitysavusta puolue leikkaisi 300 miljoonaa euroa. Puolue katsoo, että vahingollisen ja tehottoman rahanjaon sijasta määrärahoja tulisi kohdistaa kansalaisjärjestöjen toimintaan.

Perussuomalaiset lisäksi korostaa, että naisten ja tyttöjen aseman parantaminen on olennaista kehitysmaiden ongelmien ratkaisemiseksi pitkällä tähtäimellä.

–  Kouluttamattomuus tarkoittaa sekä taloudellisia että yhteiskunnallisia menetyksiä globaalilla tasolla. Tärkeintä on siis turvata tyttöjen opiskelumahdollisuudet.

Perussuomalaiset lopettaisi Strasbourg-rallin ja siirtäisi tulkkauskustannukset jäsenmaille

Perussuomalaisten mukaan Suomi on nöyristellyt ja kumarrellut Brysseliin jo vuosikymmeniä.

–  Perussuomalaiset vaatii, että aiemmasta poiketen Suomen on jatkossa neuvotteluissa ajettava omaa kansallista etuamme ja vaadittava oman taakkamme kohtuullistamista. Epäreiluista jäsenmaksualennuksista on luovuttava ja samalla on varmistettava, ettei Suomen nettomaksuosuus nouse entisestään, puolue linjaa vaihtoehtobudjetissaan.

Perussuomalaisten mukaan tavoitteen saavuttamiseksi EU:n toimintoja on karsittava ja "järjettömäksi paisunut hallinto on laitettava laihdutuskuurille". Toiminnan järkeistämiseksi esimerkiksi käännös- ja tulkkauskustannukset tulisi irrottaa EU:n budjetista ja siirtää ne kunkin jäsenmaan itse maksettaviksi.

Ottamalla EU:n laajentumiseen kriittinen kanta vältytään uusien tulonsiirtoja saavien jäsenmaiden mukaantulolta.

–  Yksi symbolisesti tärkeä ja helppo säästökeino olisi lakkauttaa EU-parlamentin ralli Brysselin ja Strasbourgin välillä.

Myös monet muut puolueet ovat puhuneet Strasbourg-rallin lopettamisesta, mutta se ei ole yksin Suomen käsissä.

"Tämä on myrkkyä duunarille, yrityksille ja teollisuudelle"

Perussuomalaiset ehdottavat budjetissaan lisäksi hallituksen esittämän polttoaineveron korotuksen peruutusta. Korotuksen on arvioitu tarkoittavan noin 6,5–7 sentin korotusta polttoaineiden pumppuhintoihin.

–  On kuitenkin harhaanjohtavaa puhua vain pumppuhintojen noususta tai käyttää esimerkkinä tavallista pientä henkilöautoa. Kuorma-auto kuluttaa helposti 30–40 litraa sadalla kilometrillä, puolue sanoo.

–  Noin 90 prosenttia Suomen tavaraliikenteestä kulkee kumipyörillä. Käytännössä siis tavaroista 90 prosentin kuljetuskustannukset tulevat kasvamaan. Tämä on myrkkyä duunarille, yrityksille ja teollisuudelle. Kaikki korotukset siirtyvät tuotteiden loppuhintoihin ja työssäkäynti tulee yhä kalliimmaksi, puolue katsoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.