Philaen yksi jalka törröttää avaruudessa - laitteet toimivat

Philae-laskeutumisalus seisoo yksi jalka avaruudessa komeetan pinnalla. Euroopan avaruusjärjestö Esa kertoi tiedotustilaisuudessaan, että vain kaksi jalkaa on 67P-komeetan pinnalla ja että alus on lähes pystyssä.

Esa ei tiedä vielä tarkkaan, mihin alus päätyi. Se laskeutui ensin haluttuun paikkaan, mutta kimposi ilmaan lähes kahdeksi tunniksi satojen metrien korkeuteen.

Toisen, matalamman pompun jälkeinen lopullinen laskeutumispaikka on varjossa, mahdollisesti kraatterin reunalla. Varjo on ongelma, koska aurinkokennot eivät tuota niin paljon sähköä kuin on ajateltu. Jos akut loppuvat, laite menee "horrokseen" ja ryhtyy lataamaan hiljalleen akkuja aurinkoenergian avulla. Tutkimuksia voi siis jatkaa myöhemmin.

Pompuista ja hankalasta asennosta huolimatta tutkimuslaitteet toimivat ja tietoa tulee jo Maahan.

Komeetasta kimpoilu johtuu osin siitä, että kappaleen pinta on kovempi kuin Esan tiedemiehet odottivat. Komeetan uskottiin olevan pölymäinen, mutta se onkin ainakin paikoin kovaa kiveä.

Alus on lähettänyt uusia kuvia komeetan pinnalta. Lisäksi Rosetta-luotain, joka sinkautti Philaen komeetan pinnalle, on ottanut kuvia laskeutumisaluksen irtautumisesta ja sen laskeutumisesta kohti 67P:tä.

Myös Ilmatieteen laitoksen mittauslaite toimii, ja tietoa on jo saatu maahan asti. Asiasta kertoi tutkimusprofessori Minna Palmroth. Laite mittaa komeetan vesipitoisuutta.

Palmroth sanoo, että Ilmatieteen laitoksen näkökulmasta 67P-komeetalle laskeutuminen on jo nyt täydellinen menestys.

Vesipitoisuusmittauksen tuloksia ei ole vielä analysoitu. Mittauksia halutaan yhä jatkaa, Palmroth sanoo.

Näin teet itsellesi oikean komeetan

Komeetalle saapunut Philae tviittaa - tällä kertaa ongelmasta