Piispa Repo: Seurakunnissa puututtava hyväksikäyttöepäilyihin rivakasti

Kirkon piirissä on lasten ja nuorten hyväksikäyttöön ehdoton nollatoleranssi, sanoo Tampereen piispa Matti Repo. Hän painottaa, että tämänkaltaisiin asioihin on puututtava ja tehtävä se päättäväisesti.

- Lapsiin ja nuoriin kohdistuvasta hyväksikäytön ehkäisemisestä on puhuttu ja työntekijöitä koulutettu paljon 2000-luvulla. Kirkko oli yksi tahoista, joka vaati, että lasten ja nuorten kanssa töihin hakeutuvilta vaaditaan rikosrekisteriote, Repo toteaa.

Myös Kirkkohallituksen johtaja Pekka Huokuna sanoo, että seurakuntien työntekijöitä on ohjeistettu useaan kertaan, miten toimia seksuaalirikosepäilyissä. Ilmoitus on tehtävä sekä poliisille että lastensuojeluviranomaisille.

- Lasten oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia, summaa Huokuna.

Repo sanoo, että ohjeiden mukaan seurakunnan työntekijän on ilmoitettava, jos hän havaitsee, että joku aikoo käyttää lasta tai nuorta seksuaalisesti hyväkseen törkeällä tavalla. Lastensuojeluviranomaisille taas ilmoitus on tehtävä, jos epäilee hyväksikäyttöä.

- Ilmoituskynnyksen tulee olla matalalla. Lasten ja nuorten suojelemisen vuoksi on ehdottomasti toimittava, Repo painottaa.

Huokuna toteaa, että Tampereen hiippakunnassa paljastunut epäily lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä on harvinainen ja vakava.

Yhtä Tampereen hiippakunnan ex-työntekijää epäillään useista lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista. Toista työntekijää epäillään siitä, ettei hän tehnyt ilmoitusta tiedossaan olevasta yhdestä epäilystä.

Työntekijän epäillään tienneen seurakunnassa tapahtuneesta yhdestä epäillystä lasten hyväksikäyttötapauksesta jo viime vuonna ja laiminlyöneen ilmoittamisen. Tampereen hiippakunta teki asiasta tutkintapyynnön.

- Juttua tutkitaan virkavelvollisuuden rikkomisena, kertoo tutkinnanjohtaja Ismo Yijälä. Muutoin Yijälä on tutkinnan etenemisestä vaitonainen.

Tampereen hiippakuntaan kuuluu lähes viisikymmentä seurakuntaa muun muassa Hämeessä ja Keski-Suomessa.

---

Korjattu aiempaa uutista klo 14.26: Toista työntekijää epäillään vain yhden epäilyn ilmoittamatta jättämisestä, ei useiden.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.