Pilvibongari ei ukkospilviä kavahda

Ukkosmyrskyissä on hyviäkin puolia, jos asiasta kysyy pilvibongarilta. Lähestyvät ukkospilvet ovat usein näyttäviä ja niistä saa hienoja kuvia.

Valokuvaus on yksi keskeinen osa pilvibongausta, mutta pilvibongariksi voi itsensä mieltää, vaikka ei kuvia ottaisikaan. Pilvien katseluun on kaikilla yhtäläinen mahdollisuus. Riittää että katsoo taivaalle.

-Eihän tämä tarvikkeita vaadi. Sen olen tosin huomannut, että polarisoidut aurinkolasit on hyvät, koska ne parantavat kontrastia, neuvoo pilvibongari, parikkalalainen Esa Tuunanen.

Tavallisimpia pilviä ei tosin juuri kuvata.

-Matalapainesateista ja syksyn päiväkausia jatkuvista pilvialueista ei varmaan kukaan halua kuvia ottaa, niitä näkee täällä kyllästymiseen asti.

Katse aina taivaalle

Suomessa loppukesän iltojen näyttävä erikoisuus on valaisevat yöpilvet, joita ei näe kuin napa-alueiden lähellä. Korkealla 50-80 kilometrissä olevat pilvet hohtavat tummenevaa yötaivasta vasten, kun sopivasti horisontin alle painuneen auringon valo osuu niihin.

Valaisevia yöpilviä tuntuu esiintyvän nyt useammin kuin ennen. Joidenkin mukaan syy saattaa olla ilmastonmuutoksessa.

Onko tylsää, jos taivas on pilvetön?

-Tähtiharrastuksen kannaltahan se on hyvä, Esa Tuunanen vastaa ja viittaa toiseen harrastukseensa.

Tuunanen löysi pilvibongauksen pariin juuri tähtiharrastuksen ja myrskybongauksen kautta, kuten moni muukin harrastaja. Harrastukset täydentävät toisiaan niin, että taivaalta löytyy aina jotakin katseltavaa.

-Aina katsotaan ensimmäiseksi taivaalle, kun astutaan ulos, Tuunanen naurahtaa.

Kauas pilvet karkaavat - ja lujaa

Lintubongarit saattavat matkustaa lintujen perässä pitkiäkin matkoja, mutta pilvibongareilla on toisin. Vaikka kuuropilven näkisi selvästi sadankin kilometrin päähän, vain isoimmat pysyvät elossa niin kauan, että paikalle ehtii.

-Niiden ongelmana taas on usein se, että ne saattavat liikkua hyvinkin nopeasti. Nopeus voi olla 50 kilometriä tunnissa ja ylikin, Tuunanen selittää.

Rinteiden lumetuksen aikaan pilvibongareita voi nähdä hiihtokeskuksissa. Lumitykkien tupruttamissa jääkidepilvissä saattaa muodostua kiinnostavia haloilmiöitä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.