Playstation 3 -pelikonsolia vaivannut vika korjattu

Japanilaisen Sony-teknologiajätin Playstation 3 -pelikonsolit toimivat jälleen normaalisti. Yhtiö ilmoitti tänään, että laitteita vaivannut vika oli saatu korjattua.

Kuun vaihteessa ilmenneet ongelmat johtuivat ilmeisesti siitä, että vanhempien Playstation 3:n kello piti vuotta 2010 erheellisesti karkausvuotena. Sony varoitti, että laitteen käyttäminen ennen kuin vika on korjattu voi johtaa muun muassa tallennettujen tietojen katoamiseen.

Sonyn mukaan Playstation 3:n kellon pitäisi nyt olla oikeassa ajassa. Käyttäjä voi myös itse päivittää laitteeseen oikean ajan manuaalisesti tai internetin kautta.

Ongelma koski Playstation 3:n vanhempia versioita, mutta ei viime vuonna julkaistua Playstation 3 Slimiä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Median listat eniten tienanneista lyhenevät monissa maakunnissa – Verohallinto asetti tulorajaksi 100 000 euroa

Presidentti Niinistö mukana kunnianhimoisempia ilmastotoimia vaativassa aloitteessa

Lintilä haluaa Rosbergin formuloiden "turbonapin" investointeihin, mutta asiantuntijat eivät odota kovin suuria riihessä päätetyiltä yritysten tuplapoistoilta

Hätäkeskuslaitokselle etsitään uutta johtajaa – samalla puretaan porilaisen ministerin päätös keskittää kaikki Poriin

Oppositio ruotii hallituksen budjettia kyselytunnilla – "Ymmärtääkö hallitus, että kaikkialla Suomessa ei kulje metro tai ratikka"

Islaminuskoinen mies pyysi rukoushetkiä, Helsingin kaupunki ei ottanutkaan töihin – käräjiltä tuomio työsyrjinnästä

Rajavartiolaitoksen uudeksi päälliköksi Pasi Kostamovaara

Useampi kuin joka toinen suomalainen syö ulkona spontaanisti

Entinen kokoomuspoliitikko tuomittiin sakkoihin perättömästä vaarailmoituksesta – uhkasi polttaa Laura Huhtasaaren talon

Merivoimien uudet alukset rakennetaan Raumalla, taistelujärjestelmän toimittaa Saab – hankkeen hintalappu sata miljoonaa euroa kaavailtua suurempi

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.