Pohjois-Norjan Tamokdalenin uhrit jäivät lumivyöryyn kalliojyrkänteen alla – viimeistä uhria ei ole vieläkään voitu etsiä

Norjan Tamokdalenin lumivyöryonnettomuuden uhrit laukaisivat vyöryn kulkiessaan normaalista poikkeavalla reitillä kalliojyrkänteen alla noin tuhannen metrin korkeudessa. Kolme suomalaista miestä ja ruotsalainen nainen katosivat vuodenvaiheessa Tamokdalenin alueella.

Melko tiiviissä ryhmässä liikkuneet hiihtäjät ajautuivat vyöryyn vähän matkaa murtumakohdan alapuolella, kulkeutuivat sen mukana noin puoli kilometriä ja hautautuivat sitten kokonaan lumeen. Yksityiskohdat turmasta selviävät Norjan geoteknisen instituutin julkaisemasta raportista.

Hiihtäjien käyttämä reitti selvitettiin yhden uhrin urheilukellon paikannustiedoista. Raportin mukaan hiihtäjien käyttämä reitti on kulkenut paikoin yli 40 astetta kaltevassa, hyvin jyrkässä maastossa. Tavanomainen paikallisten käyttämä nousureitti tunturiin kiertää loivemmassa maastossa.

Raportin mukaan vyöry oli melko tavanomainen kyseisessä paikassa. Samassa kohdassa sattuu todennäköisesti samankokoisia vyöryjä noin kerran talvessa, raportissa todetaan.

Lumivyöry murtui raportin mukaan ainakin 200 metriä leveältä alueelta ja murtumakohdassa oli paikoin lunta noin metri.

Raportista ei ilmene, onko ryhmä pitänyt esimerkiksi taukoja noustessaan vuorelle. Ryhmän päätöksentekoa raportissa ei myöskään arvioida.

– Ammattilaisten kesken on varottu spekuloimasta, mitä vuorella on tehty, koska kukaan ei voi sitä enää kertoa, toteaa lumiturvallisuuskouluttaja ja ACMG-hiihto-opas Eeva Mäkelä.

Viimeistä uhria ei ole vieläkään voitu etsiä

Viimeisen vyöryssä menehtyneen suomalaisen etsintöjä ei ole päästy aloittamaan. Vainaja on nyt ollut hautautuneena lumeen puoli vuotta.

Norjan poliisi on yhdessä puolustusvoimien kanssa tarkkaillut Blåbärfjellet-tunturin olosuhteita kevään aikana. Vyöryalueella on poliisin mukaan yhä niin paljon lunta, että työskentelyolosuhteet ovat haastavat.

Kesäkuun lopulla Norjan poliisin oli tarkoitus etsiä viimeistä uhria koiran avulla. Poliisin arvion mukaan alueella voi enimmillään olla lunta yli neljä metriä, joten etsinnät siirtyivät jälleen. Lisäksi tuhannen metrin korkeudessa toistuvat yöpakkaset kovettavat märkää lunta.

Blåbärfjellet-tunturin länsipuolisen Sjufjellet-tunturin mittausasemalla 1020 metrin korkeudessa on heinäkuun alussa vielä 170 senttiä lunta. Viime päivinä tuhanteen metriin on satanut jälleen lisää lunta.

Viime talven lumivyöryonnettomuuksissa vapaaehtoiset etsijät ja pelastajat tekivät runsaasti töitä Pohjois-Norjassa. Synkkä vyörytalvi on tuonut kymmeniä jäseniä vapaaehtoisjärjestöihin, kertoo Norjan yleisradio NRK.

Lumivyöryuhrien etsinnöissä vapaaehtoiset ovat olleet suuressa roolissa.

Muun muassa Tromssassa toimiva vapaaehtoisjärjestö Norsk Folkehjelp on saanut yli 20 uutta jäsentä Tromssan paikallisyhdistykseensä, NRK kertoo. Myös lähialueiden kunnissa kuten Lyngenissä ihmiset ovat ilmoittautuneet vapaaehtoisiksi.

Vuorilla entistä enemmän liikkujia

Vapaalaskun suosio on kasvanut Norjassa viime vuodet. Myös lumivyöryihin joutuneiden ja niissä kuolleiden määrä on samalla kasvanut.

Viime talvena lumivyöryonnettomuuksissa kuoli koko Norjassa 13 ihmistä. Suurin osa lumivyöryyn joutuneista selvisi hengissä. Läheltä piti -tilanteita, joissa ihminen joutui vyöryyn ja selvisi hengissä, sattui kaikkiaan 56. Kaikkiaan viranomaisten tietoon tuli 118 lumivyörytilannetta, joissa ihminen oli osallisena.

Tällä vuosikymmenellä 64 ihmistä on kuollut Norjassa lumivyöryissä. Edelliseen vuosikymmeneen verrattuna lumivyörykuolemat ovat yli kaksinkertaistuneet. Suurin osa menehtyneistä on ollut vuorilla harrastamassa vapaalaskua. Lähes kaksi kolmasosaa kuolemaan johtaneista lumivyöryonnettomuuksista on sattunut Pohjois-Norjassa.

Eeva Mäkelä kouluttaa pääosin suomalaisia vapaalaskun harrastajia. Koulutuksessa keskitytään Mäkisen mukaan järkevään päätöksentekoon.

– Kursseilla pyritään auttamaan osallistujia tunnistamaan omat riskinottotaipumuksensa ja ymmärtämään, miten ne vaikuttavat päätöksentekoon, Mäkelä kertoo.

Kursseilla perehdytään myös norjalaisiin lumivyöry- ja sääennustepalveluihin sekä karttapalveluihin. Lumivyöryennusteet ovat standardisoituja ympäri maailman.

– Kursseilla painotetaan että osaa tunnistaa vyörymaaston ja siten vältytään joutumasta vyörymaastoon vahingossa, Mäkelä sanoo.

Vyöryt yllättäneet ammattioppaita Pohjois-Norjassa

Kaupallisten opasyritysten johdolla liikutaan vuorilla entistä enemmän. Toissatalvena myös ulkomaalaisen ammattioppaan johtamia ryhmiä joutui lumivyöryyn muun muassa Karlsöyn ja Kvänangenin kunnissa Tromssan läänissä. Näissä onnettomuuksissa vyöryyn joutui kaikkiaan 21 ihmistä, mutta ei kuollut kukaan. Norjassa vuorilla saa toimia oppaana kuka vain, kun taas Keski-Euroopan Alpeilla vaaditaan vuoristo-oppaan tutkinto.

Eeva Mäkelän mukaan Pohjois-Norjan olosuhteet voivat vaihdella paikallisesti hyvin voimakkaasti. Yhdellä vuorella voi olla rannikkoilmaston kaltaiset olosuhteet, joissa lumi käyttäytyy ennustettavammin kuin viereisessä laaksossa, jossa vallitsevat mannermaisemmat ilmasto-olosuhteet. Tämä voi yllättää olosuhteita tuntemattoman laskijan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Ihmisten työkykyä on tuettava, jotta työllisyysaste nousisi, vaatii Työterveyslaitos

THL: Äidin lievätkin masennusoireet vaikuttavat lapsen tunne-elämään

Budjettiesitys nostaa soidensuojeluohjelman ylös jäistä – "Nyt kannattaa myydä suojelualueita valtiolle ja tehdä verovapaita kauppoja"

Merivoimien suurhanke etenee – monitoimikorvetit korvaamaan käytöstä poistuvia aluksia

Kilpisjärvellä satoi ensilumi – sää jatkuu kylmänä viikonloppuun asti

Kuljetusala tyrmää hallituksen päätöksen parafiinisen dieselin veroalen poistosta –  Neste aikoo palata perinteisen dieselin valmistukseen, jos puhtaamman dieselin veroetu poistuu

Niemiojan perheen menot kasvavat 120 euroa vuodessa: "Kyllä lisäkulut tuntuvat" – Näin budjettipäätökset vaikuttavat arkeen

Macron ja Rinne asettavat Britannialle takarajan – Boris Johnsonin annettava kirjallinen ehdotuksensa syyskuun loppuun mennessä

Asiantuntijat pitävät budjetissa esiteltyjä työllisyystoimia melko vaatimattomina –  vaikeita talouspäätöksiä ei ole vielä tehty

Poliisihallitus varoittaa viallisesta patruunaerästä – käyttö lopetettava välittömästi

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.