Lunta on paikoin jo harvinaisen paljon: keskiviikkona tulossa roimasti lisää

Pohjois-Savoon on satanut talven tässä vaiheessa lunta enemmän kuin vuosikausiin vastaavaan aikaan. Esimerkiksi Rautavaaran Ylä-Luostalla on tapaninpäivän mittauksen mukaan jo 62 senttiä lunta. Kuopiossakin lumensyvyys on jo 50 senttiä.

Lunta on Kuopiossa nyt poikkeuksellisen paljon verrattuna viime vuosiin. Viimeisen kymmenen vuoden ajalta ei ole joulun seudulta lähimainkaan vastaavia lukemia. Lähimmäs päästiin vuonna 2012, jolloin Kuopiossa oli joulun pyhinä lunta 29 senttiä.

Pohjois-Savon lumimäärä on valtakunnallisestikin mitattuna huomattava. Esimerkiksi Lapissa jäädään monin paikoin ohuempaan lumipeitteeseen. Enontekiön Kilpisjärvellä lunta on tapaninpäivän mittauksessa 31 senttiä ja Sodankylässä 43 senttiä.

Joulukuun lumiennätys Kuopiossa on vuodelta 1981, jolloin joulukuun 30. päivänä lumensyvyydeksi mitattiin peräti 70 senttiä. Vuosina 1981-2010 Kuopiossa on ollut vuoden vaihteessa keskimäärin 29 senttiä lunta.

Lunta on tulossa lisää keskiviikon vastaisena yönä. Puolen yön jälkeen hiljalleen alkava lumisade jatkuu keskiviikkoiltapäivään saakka. Pohjois-Savoon, esimerkiksi Kuopioon voi Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan pyryttää keskiviikona paikoin jopa kymmenen senttiä lisää lunta. Sakein lumisade osunee aamuun kello kuuden ja yhdeksän välille.

Aamun työmatkaliikenteessä ajokelin ennustetaankin olevan huono tai jopa erittäin huono.