Poika yritti raiskata toisen nuoren asunnon olohuoneessa

Etelä-Savon käräjäoikeus tuomitsi alaikäisen turvapaikanhakijapojan raiskauksen yrityksestä seitsemäksi kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Lisäksi poika tuomittiin korvaamaan rikoksen uhrille vahingonkorvauksia vajaa 5 600 euroa.

Oikeus käsitteli asian salaisena, mutta antoi tuomiosta julkisen selosteen.

Oikeuden mukaan tekoaikaan alle 18-vuotias poika oli yrittänyt raiskata uhrinsa eräässä asunnossa Pieksämäellä vuosi sitten talvella. Uhri oli tekoaikaan 16-vuotias.

Poika oli puhunut seksistä seurassaan olleelle tytölle, joka oli ilmoittanut, ettei halua harrastaa seksiä pojan kanssa. Poika oli poistunut olohuoneesta, mutta tullut takaisin ilman paitaansa, työntänyt tytön sängylle, mennyt hänen päälleen ja painut yhdellä kädellä kurkusta.

Poika ei ollut pyynnöistä huolimatta lopettanut, vaan työntänyt kätensä tytön housuihin ehtimättä kuitenkaan pidemmälle. Tyttö oli rimpuilemalla ja huutamalla saanut tilanteen keskeytymään.

Tyttö sai tapauksesta punoitusta ranteisiinsa sekä joutui järkytykseensä hakemaan apua.

Etelä-Savon käräjäoikeus kuuli asiassa todistajia ja otti vastaan kirjallista todistelua. Oikeus katsoi pojan yrittäneen pakottaa uhrin sukupuoliyhteyteen. Tuomiota lievensi pojan nuori ikä sekä se, että teko jäi yritykseksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Ulkomaalaisten epäiltyjen määrä kasvoi etenkin seksuaalirikoksissa ja pahoinpitelyissä

Kommentti: Raiskauksen riskistä pitäisi voida puhua

Suurin osa raiskausten uhreista on nuoria