Poliisi: Asema-aukion väkivaltarikosjutun vangittu kiistänyt osallisuutensa

Käräjäoikeus on vanginnut Helsingin Asema-aukion pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta epäillyn Jesse Eppu Oskari Torniaisen. Hänet vangittiin todennäköisin syin epäiltynä rikoksista.

26-vuotias Torniainen on keskeinen ja näkyvä toimija uusnatsistisessa Suomen vastarintaliikkeessä.

Poliisin mukaan Torniainen on ollut rikosepäilyjen suhteen hyvin vaitonainen. Hän on kiistänyt teon, muttei ole kommentoinut asiaa muutoin millään tavalla.

– Hän on sanonut, ettei hänellä ole osuutta tähän tapahtumaan, sanoo jutun tutkinnanjohtaja Teemu Kruskopf.

28-vuotiasta miestä potkaistiin rintaan puolitoista viikkoa sitten lauantaina Suomen vastarintaliikkeen mielenilmauksen yhteydessä. Mies kaatui ja löi päänsä. Hän kuoli vammoihinsa sairaalassa viime viikon perjantaina.

Poliisi katsoo, että tapahtumien kulku Asema-aukiolla alkaa olla pahoinpitelyn osalta selvä. Sen sijaan uhrin kuoleman suhteen lääketieteelliset tutkimukset jatkuvat ja lopulliset tulokset selviävät myöhemmin. Poliisilla on kuitenkin oma näkemyksensä Torniaisen roolista kuolemaan.

– Meidän näkökulma poliisissa on tällä hetkellä se, että on todennäköisiä syitä epäillä häntä (Torniaista) myös kuolemantuottamuksesta, Kruskopf toteaa.

 

Taustalla aiempia väkivallantekoja

 

Torniaisella on kontollaan useita aiempia väkivallantekoja, joista hänelle on tuomittu sekä ehdollista että ehdotonta vankeutta. Lisäksi syyteharkinnassa on viime vuodelta juttu, joka koskee väkivaltaista mellakkaa sekä kahta pahoinpitelyä.

Esimerkiksi vuonna 2010 Torniainen kaatoi rikoskumppaninsa kanssa toisen miehen katuun ja potki miestä kasvoihin ja vartaloon. Vuonna 2011 mies töni ja repi konstaapelia yrittäessään estää poliisia ottamasta kiinni toista miestä. Vuonna 2008 hän löi ulkomaalaistaustaista miestä kääntöveitsellä selkään.

Pahoinpitelyjen lisäksi mies on tuomittu ainakin virkamiehen vastustamisesta, salakuljetuksesta, vaarallisen esineen hallussapidosta ja törkeästä vahingonteosta.

Oikeus käsitteli Torniaisen vangitsemista Helsingin Asema-aukion tapahtumien osalta kokonaan suljetuin ovin. Käsittelyä ilman yleisöä vaati Torniainen.

 Vangitsemista koskeva päätös ja oikeudenkäyntiaineisto ovat kuitenkin terveydentilaan liittyviä tietoja lukuun ottamatta julkisia. Käräjäoikeus on luvannut toimittaa tiedot julkisilta osin vielä tänään.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Useat hakeneet apua päästäkseen irti ääriliikkeistä

Uusimmat

Kotimaa

Ihmisten työkykyä on tuettava, jotta työllisyysaste nousisi, vaatii Työterveyslaitos

THL: Äidin lievätkin masennusoireet vaikuttavat lapsen tunne-elämään

Budjettiesitys nostaa soidensuojeluohjelman ylös jäistä – "Nyt kannattaa myydä suojelualueita valtiolle ja tehdä verovapaita kauppoja"

Merivoimien suurhanke etenee – monitoimikorvetit korvaamaan käytöstä poistuvia aluksia

Kilpisjärvellä satoi ensilumi – sää jatkuu kylmänä viikonloppuun asti

Kuljetusala tyrmää hallituksen päätöksen parafiinisen dieselin veroalen poistosta –  Neste aikoo palata perinteisen dieselin valmistukseen, jos puhtaamman dieselin veroetu poistuu

Niemiojan perheen menot kasvavat 120 euroa vuodessa: "Kyllä lisäkulut tuntuvat" – Näin budjettipäätökset vaikuttavat arkeen

Macron ja Rinne asettavat Britannialle takarajan – Boris Johnsonin annettava kirjallinen ehdotuksensa syyskuun loppuun mennessä

Asiantuntijat pitävät budjetissa esiteltyjä työllisyystoimia melko vaatimattomina –  vaikeita talouspäätöksiä ei ole vielä tehty

Poliisihallitus varoittaa viallisesta patruunaerästä – käyttö lopetettava välittömästi

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.