Poliisi: Kasarmikadun kohdehenkilö kuoli

Helsingissä Kasarmikadulla torstai-iltana järjestetyn poliisioperaation kohdehenkilö on kuollut, Helsingin poliisi tiedottaa. Poliisi eristi noin kello 16–19 Kasarmikadun ja Kasarmitorin poliisioperaation vuoksi.

Poliisin mennessä suorittamaan kiinniottoa Kasarmikadulla sijaitsevaan yksityisasuntoon, asunnosta ammuttiin muutama laukaus. Kun poliisi meni asuntoon sisälle, kohdehenkilö löytyi sieltä menehtyneenä. Poliisi ei ampunut tilanteessa laukauksia, eikä sivullisille aiheutunut Helsingin poliisin mukaan vaaraa.

Operaatio liittyi Sipoon epäillyn henkirikoksen tutkintaan. Poliisi kertoi aiemmin tänään ottaneensa kiinni henkilöitä Sipoon murhatutkintaan liittyen.

Sipoon Söderkullassa viime viikon maanantaina tapahtunutta epäiltyä henkirikosta tutkitaan murhana. Yksityisasunnosta löytynyt uhri oli noin 50-vuotias mies. Julkisuudessa liikkuneiden tietojen mukaan uhri olisi ollut menestynyt yritysjohtaja.

Poliisi on selvittänyt, että henkirikos on tapahtunut 23. heinäkuuta alkuillan tai illan aikana Söderkullassa Hansaksen alueella. Tarkka tapahtuma-aika on selvitetty, mutta tutkinnallisista syistä sitä ei ole kerrottu julkisuuteen.