Poliisi: Parannetaan Kuopiota yhdessä

Poliisi puuttui vappuna etenkin nuorten tolkuttomaan humalajuomiseen.

Julkijuopottelu on valvonnan kohteena Kuopion keskustassa tehostetusti myös lähiviikkoina, kun poliisin Katurauha-projekti jatkuu ydinkeskustassa.

–Yleisellä paikalla tapahtuva alkoholin nauttiminen on useimmiten vastuutonta alkoholin käyttöä. Käytöllä on vaikutuksia ympärillä oleviin ihmisiin, koska sitä kautta muun muassa lapset ja nuoret omaksuvat juomatapoja mallioppimisen kautta, ylikomisario Harri-Pekka Pohjolainen Pohjois-Savon poliisista kirjoittaa Savon Sanomien nettisivuilla julkaistavassa poliisin kirjoitussarjassa.

Kirjoituksessaan Pohjolainen haastaa kaikki aikuiset ja etenkin lasten vanhemmat kantamaan vastuuta omasta käyttäytymisestään julkisella paikalla ja etenkin siitä, miten ja missä alkoholia käyttää.

–Jokainen kuopiolainen voi kantaa oman vastuunsa ja pidättäytyä yleisellä paikalla, erityisesti ydinkeskustassa, tapahtuvasta alkoholin käytöstä ellei se tapahdu piknik-tyyppisesti.

–Rakennetaan yhdessä Kuopioon kulttuuri, joka suosii vastuullista alkoholinkäyttöä. Vastuuton alkoholin käyttö yleisellä paikalla heikentää merkittävästi Kuopion kaupungin julkikuvaa, Pohjolainen toivoo.

Kirjoitussarjassa on julkaistu aiemmin jo kaksi osaa, joista toinen käsitteli huumeita ja toinen muun muassa todellisten onnettomuuskuvien käyttöä poliisin valistusmateriaalina.

Lue ylikomisarion kirjoitus julkijuopottelun ja piknikin eroista kokonaan alla olevasta linkistä.

Jalkapartiot käyttöön Kuopion torilla