Poliisi aloitti tutkinnan lapsen väärästä syöpälääkityksestä

Syöpälääkkeen väärä annostelu vauvalle on johtanut poliisitutkintaan. Lapsi vammautui pysyvästi, ja syyksi epäillään liian suurta lääkeannosta.

Poliisin mukaan kahta Kuopion yliopistollisen sairaalan lääkäriä epäillään vammantuottamuksesta ja tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Poliisi on pyytänyt Valviralta lausuntoa asiasta.

– Valviralta kysytään, onko heidän käsityksensä mukaan hoitotoimilla aiheutettu lapsen vammautuminen, kertoo tutkintaa johtava rikoskomisario Mikko Lyytinen Itä-Suomen poliisista.

Leukemiasta jo lähes toipunut vauva sai moninkertaisen annoksen sytostaattilääkettä. Vauva sai vakavan aivovaurion.

Epäilty hoitovirhe tapahtui kesällä 2015. Vammantuottamus rikosnimikkeenä vanhenee kahdessa vuodessa.

Poliisitutkinnasta kertoi ensin Iltalehti.

 

Juttua päivitetty 26.9. klo 13:08.

KSML: Syöpälääkkeen yliannostus vammautti pojan peruuttamattomasti Kuopiossa