Poliisi epäilee, että "Husu" Hussein on joutunut jo pitkään vainotuksi – kaupunginvaltuutetulle lähetettiin elokuussa hirttoköysi ja uhkauskirje

Helsinkiläisen kaupunginvaltuutetun Abdirahim "Husu" Husseinin aiemmin tänä vuonna saama hirttoköysi ja uhkauskirje ovat poliisin tutkinnassa.

Hussein kertoi elokuussa Twitterissä saaneensa vihapostia Helsingin valtuustoon. Valtuustoon oli saapunut Husseinille osoitettu kirje, jonka sisällä oli uhkaava viestilappu ja köysi. Viestissä viitattiin Husseinin etniseen taustaan, käytettiin rasistista kieltä ja varoitettiin häntä puuttumasta suomalaisten poliitikkojen tekemisiin.

Hussein kertoi julkisuudessa tekevänsä asiasta rikosilmoituksen, ja poliisin mukaan näin myös tapahtui. Epäillystä rikoksesta ilmoitettiin poliisille 29. elokuuta eli tviittiä seuranneena päivänä.

–  Asia on meillä tutkinnassa, ja siinä on näyttöä, joka tukee uhrin kertomusta. Tällaista selkeästi vihamotiivilla olevaa rasistista häiriköintiä ja uhkailuakin on jatkunut pidempään, vahvisti rikoskomisario Pekka Hätönen STT:lle keskiviikkona.

Hirttoköysitutkinnasta uutisoi aiemmin Helsingin Sanomat.

Poliisi epäilee asiassa muun muassa vainoamista.

–  Vainoaminen ja laiton uhkaus ovat ne päänimikkeet. On siinä myös kunnianloukkauksen piirteitä, Hätönen sanoi.

Toiminnan epäillään jatkuneen melkein vuoden.

–  Epäilynä on, että sama henkilö on toistuvasti ottanut yhteyttä ja häiriköinyt tätä poliitikkoa, Hätönen kertoi.

Taksitarina muuttui alkuperäisestä

Hussein on ollut viime päivinä otsikoissa, kun kävi ilmi, ettei hänen tarinansa rasistisen taksiasiakkaan jättämisestä moottoritielle pitänyt paikkaansa.

Hussein väitti noin puolitoista viikkoa sitten Twitterissä pysäyttäneensä ajamansa taksin moottoritiellä ja pyytäneensä asiakasta poistumaan kyydistä. Toisessa tviitissä hän sanoi jättäneensä henkilön moottoritien varrella olevalle bussipysäkille.

Taksi Helsinki kertoi myöhään sunnuntai-iltana Twitterissä, että selvitysten perusteella asiakasta ei todellisuudessa poistettu taksin kyydistä. Hussein pyysi maanantaina Twitterissä anteeksi toimintaansa ja sitä, että oli valehdellut.

– Pysäytin auton hetkeksi ja kun asiakas rauhoittui, jatkettiin matkaa ja vein hänet kotiin, Hussein kirjoitti Facebookissa maanantaina.

Hussein on kertonut eri viestimissä vaihtelevia versioita siitä, minkä yön taksimatkasta on ollut kyse. Helsingin poliisista kerrottiin maanantaina STT:lle, että poliisille on tehty rikosilmoitus, jonka mukaan kuljettaja olisi joutunut rasistisen nimittelyn kohteeksi taksimatkan aikana 3. marraskuuta eli sunnuntaina.

Facebook-kirjoituksessaan maanantaina Hussein kertoi, että kyseisenä viikonloppuna tapahtui kolme eri tilannetta, joissa esiintyi rasistista haukkumista. Myöhemmin samassa kirjoituksessa hän puhui useista rikosilmoituksista.

–  Olen tehnyt useita rikosilmoituksia solvauksista, myös Tuusulanväylän tapahtumista.

Lisäksi Hussein mainitsi tehneensä poliisille rikosilmoituksen perussuomalaisten puheenjohtajasta Jussi Halla-ahosta, koska tämä oli Husseinin näkemyksen mukaan yhdistänyt hänet solvaavalla tavalla toisen taksinkuljettajan tekemisiin.

Hussein ei vastannut keskiviikkona STT:n yhteydenottopyyntöihin. Helsingin poliisin viestinnästä sanottiin, ettei poliisi ota kantaa mahdollisiin muihin ilmoituksiin kuin jo aiemmin kerrottuun ilmoitukseen taksimatkasta.

Taksi Helsingin laatutoimikunta pohtii seuraamuksia

Taksi Helsingin laatutoimikunta selvittää Husseinin toimintaa ja sitä, mitä mahdollisia jatkotoimia totuudenvastaisesta tarinasta seuraa. Ratkaisuja asiaan odotetaan ensi viikolla.

–  Ja onhan tällainen erittäin huonoa asiakaspalvelumainetta, kun ihmiset ovat kääntäneet sen sillä tavalla, että mitä tuo kuljettaja keksii minunkin kyydistäni, sanoo Taksi Helsingin toimitusjohtaja Jari Kantonen.

Hänen mukaansa seuraamukset voivat yleisesti ottaen vaihdella huomautuksesta ajovälityskieltoon. Kantonen ei lähde ennakoimaan, miten tässä tapauksessa voi käydä.

SDP:n valtuustoryhmä päätti jo aiemmin erottaa Husseinin ryhmästä määräajaksi valehtelun ja siitä johtuvan luottamuspulan vuoksi. Erottaminen jatkuu ensi vuoden kesäkuun loppuun asti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Tänään selviävät SDP:n puoluevaltuuston valitsema pääministeriehdokas ja puolueen muiden ministeriehdokkaiden nimet

MTV Uutiset kertoo, ettei Rinne jatkaisi ministerinä – IS:n mukaan Rinteestä puuhataan varapuhemiestä

PS:n Halla-aho: Uusien vaalien järjestäminen olisi tässä tilanteessa erittäin perusteltua – puhemies Matti Vanhanen on pitänyt keskustelua uusista vaaleista ylimitoitettuna

Jenni Haukion ja jalkapallomaajoukkueen kapteenin Tim Sparvin kumppanin Jitka Novackovan puvut nousivat katsojien suosikeiksi Linnan juhlissa

Tullikoira Aino on yksi vuoden virkakoirista – paljasti vuodessa yli 1  200 kiloa elintarvikkeita

Elina Lappalainen Hannakaisa Heikkiselle: Linnan juhlista pois jääminen oli julkisuustemppu

Kaatuneen hallituksen kaikki puolueet halukkaita jatkoon samalla hallitusohjelmalla – vanhan opposition puolueet eivät hyväksy ohjelmaa

Tarjoilujen määrän arviointi onnistui Linnan juhlissa – syötävää riitti loppuun asti, mutta pois heitettävää ei juuri jäänyt

Työmarkkina-asiantuntija: Rinne puuttui työmarkkinoihin edeltäjäänsä vähemmän

Veteraanit saivat ilmaiset kotipalvelut – Rintamamieslisä nousee kaksi ja puolikertaiseksi

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.