Poliisi kaipaa tietoja Vantaalla kadonneesta 12-vuotiaasta Emma Hutrista

Itä-Uudenmaan poliisi pyytää havaintoja Vantaan Martinlaaksosta kadonneesta 12-vuotiaasta Emma Hutrista. Espoolainen tyttö oli kyläillyt isovanhempiensa luona Martinlaaksossa ja jättänyt heille lapun, jossa kertoi olevansa Tikkurilassa kauppakeskus Dixissä.

Hutri on ollut kateissa eilisestä alkaen. Poliisin mukaan hän on saattanut liikkua sunnuntain aikana Tikkurilan lisäksi Korsossa.

Poliisi kuvailee kadonnutta normaalivartaloiseksi, noin 130 senttiä pitkäksi ja vaaleahiuksiseksi.

Havainnot voi ilmoittaa hätänumeroon tai sähköpostilla osoitteeseen rek2.ita-uusimaa@poliisi.fi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Syyttäjän mukaan United Brotherhoodin johtajaksi epäilty mies piti väkivallalla uhkaamalla huolta siitä, että ryhmä pysyy ruodussa: "Ihmiset selkeästi jopa pelkäävät häntä"

Keskustan Kurvinen ei pyri puoluejohtajaksi, vaan haluaa pysyä puoluetta vakauttavana voimana kisan aikana ja sen jälkeen

Kolea heinäkuu näkyi hukkumismäärissä – hukkuneita viisi vähemmän edelliseen heinäkuuhun verrattuna

Suomessa todettu 17 uutta koronatartuntaa

Rajavartiolaitoksen auton alle sijoitettu pommi räjähti Torniossa viime yönä

Peruskouluverkko harvenee seuraavien 20 vuoden aikana entisestään, arvioi Opetushallitus – jyrkimmässä laskelmassa nykykouluista voitaisiin sulkea lähes puolet

Siniset osallistuu kevään kuntavaaleihin – Puoluesihteeri ei tiedä, mitä viisi ex-ministeriä aikovat tehdä

Tänään 1,9 miljoonaa suomalaista saa veronpalautuksia

Kolme pankkia tarjoaa yhä maksuttomia lyhennysvapaita asuntolainoihin – Uutissuomalaisen kyselyn mukaan valtaosa isoimmista pankeista on jo lopettanut koronakampanjat

Syyttäjän mukaan United Brotherhoodin johtajaksi epäilty mies valvoi jäsenten huumeidenkäyttöä virtsatestein: "Pyrki varmistamaan jäsenten kuuliaisuuden ja paremman rikollisen toimintakyvyn"

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.