Poliisi ottanut kiinni 25-vuotiaan miehen polttopulloiskuun liittyen: epäillyn osuutta myös aiempaan tuhotyön yritykseen selvitetään

Poliisi on ottanut yhden epäillyn kiinni liittyen viimeöiseen törkeän tuhotyön yritykseen Petäjäveden vastaanottokeskuksessa, Sisä-Suomen poliisilaitos tiedottaa.

Epäilty on paikkakuntalainen 25-vuotias mies. Hän on kuulusteluissa tunnustanut teon. Tapahtumapaikalla tehdään edelleen teknistä tutkintaa.

Poliisi selvittää kyseisen henkilön osuutta myös aiempaan tuhotyön yritykseen samassa paikassa, jolloin siellä ei vielä ollut asukkaita. Tämä tapahtui 20.9.2015, jolloin rakennuksen ulkoseinää oli yritetty sytyttää jollakin palavalla nesteellä.

Petäjäveden vastaanottokeskuksen ulko-oven ikkunan läpi heitettiin viime yönä noin kahden aikaan useita polttopulloja. Polttopullot eivät aiheuttaneet tulipaloa, mutta pelastuslaitos tuuletti tiloja.

Tapaus ei aiheuttanut suuria aineellisia vahinkoja. Poliisin mukaan mahdollisuus suuriin vahinkoihin oli kuitenkin olemassa, koska vastaanottokeskuksessa majoittuu 80 henkilöä. 40 henkilöä asuu kerroksessa, johon isku kohdistui.

Yhden henkilön nähtiin liikkuvan tapahtuma-aikaan alueella reppu selässä. Lisäksi poliisi kaipasi torstaina aamupäivällä havaintoja pilottitakkisesta henkilöstä, jolla on ollut pipo päässä ja maihinnousukengät jalassa. Takissa oli Suomen lippu.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

SPR:n edustaja: Polttopulloiskun tekijä näkyy hyvin tallenteella