Poliisi selvittää Kontiolahden MM-kisojen kirjanpitoa – kisajohto ei kommentoi

Itä-Suomen poliisi alkaa selvittää Kontiolahden ampumahiihdon MM-kisojen kirjanpitoa ja tilinpäätöstä. Kontiolahdella järjestettiin ampumahiihdon MM-kilpailut vuonna 2015.

Poliisin selvitystyön taustalla on yksityishenkilön tekemä tutkintapyyntö.

Poliisi hankkii parhaillaan kisojen päätöksentekoon ja kirjanpitoon liittyviä asiakirjoja, joiden uskotaan olevan poliisin käytössä syyskuun lopussa. Päätös mahdollisesta esitutkinnan aloittamisesta voidaan tehdä aikaisintaan marraskuussa, arvioi poliisi.

Kontiolahden kisojen johtajana toiminut Esa Haapala ei aluksi kommentoinut asiaa, mutta halusi myöhemmin täydentää lausuntoaan.

– Tutkintapyynnön tekijän väitteet, jotka ovat olleet myös julkisuudessa, eivät pidä paikkaansa. Mitään laittomuuksia ei ole tapahtunut, Haapala sanoi STT:lle.

Iltalehti uutisoi kesäkuussa poliisille tehdystä tutkintapyynnöstä, jonka mukaan MM-kisoissa tilinpäätökseen on kirjattu menoja väärin mahdollisesti jopa satojatuhansia euroja. Huhtikuussa lehti kertoi tulonjako- ja tilinpäätöskiistasta Kontiolahden ja Ampumahiihtoliiton välillä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Koronatapauksia sisältänyt rahtilaiva jatkaa matkaansa Suomesta Saksaan

Tänään kannattaa nauttia lämmöstä, sillä ensi viikolla viilenee koko maassa

Työmarkkinajärjestöt eivät syty Erton ehdotukselle lakisääteisestä etätyöoikeudesta  –  etätöistä on järjestöjen mukaan hyvä sopia paikallisella tasolla

Mies paloi pahoin tulipalossa Somerolla, käräjäoikeus vangitsi naisen epäiltynä murhasta

Hangon veneturmassa kuoli alakouluikäinen lapsi – tutkinnassa tarkastellaan kolmen veneen liikkeitä

Suomessa todettu 16 uutta koronavirustartuntaa, Pohjois-Savossa ei uusia tartuntoja

Ministeriksi palannut Annika Saarikko: Tapahtumajärjestäjille ei ole varattu uutta koronatukea – Veikkaus-tukea saavien järjestöjen pelastamiseksi myös velkaraha mahdollinen

Suomalaisista 70 prosenttia ottaisi koronarokotteen – Yhdysvalloissa herännyttä huolta liian matalasta rokotekattavuudesta ei ole Suomessa ilmennyt

Otkes ei aloita varsinaista tutkintaa Imatran lentoturmasta – onnettomuuden syynä ilmeisimmin moottorivika

Maahanmuuttoviraston tiskille kuukausien jono – oleskelulupia ja EU-rekisteröintejä hakeville koituu ongelmia

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.