Poliisi tutkasi nopeuksia työmaan kohdalla

Poliisi kirjoitti maanantaina sakkoja viidelle kuljettajalle ylinopeudesta Kallansiltojen työmaan kohdalla Kuopion ja Siilinjärven välillä. Yksi kuljettajista sai rangaistusvaatimuksen, neljä rikesakon.

Useita poliisipartioita osallistui liikennevalvontatempaukseen ja valvoi nopeuksia vilkasliikenteisellä tieosuudella noin tunnin ajan maanantaina iltapäivällä. Tällä kertaa valvonta kohdistetaan pohjoiseen päin meneville kaistoille.

Useat autoilijat ovat pitkin syksyä toivoneet muun muassa lehtien mielipidekirjoituksissa valvontaa Kuopion ja Vuorelan välin työmatkaliikenteeseen. Valvontapaikalla Tikkalansaaren kohdalla on työmaan vuoksi 60 km/h -nopeusrajoitus.

Poliisin mukaan liikenne maanantaina sujui paikalla yllättävänkin hyvin. Poliisi on kesän ja syksyn mittaan tehnyt alueelle pistoiskuja nyt säännöllisesti. Sen uskotaan jo rauhoittaneen autoilijoita huomaamaan työmaan kohdalla olevat nopeusrajoitukset.

Lisäksi poliisi puuttui kymmeneen muuhun tapaukseen kuten kännykän käyttöön ajon aikana ilman handsfreetä tai turvavyön käyttämättä jättämiseen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.