Poliisi tutkii epäiltyä murhaa Kotkan seudulla, parikymppinen mies löytyi hiekkakuopalta kuolleena

Keskusrikospoliisi ja Kaakkois-Suomen poliisi tutkivat epäiltyä henkirikosta Kotkan seudulla. Vuonna 1995 syntynyt kotkalaismies löydettiin kuolleena hiekkakuopalta Kotkan ja Pyhtään rajalla keskiviikkona. Henkirikoksen epäillään tapahtuneen ruumiin löytöpaikalla iltapäiväneljän ja illan puoli kahdeksan välillä.

Poliisi tutkii henkirikosta murhana.

–  Se on kokonaisarviointi tekotavasta ja -olosuhteista ynnä muista. Nimike saattaa esitutkinnassa vielä muuttua, mutta istuu tähän ainakin tässä vaiheessa, sanoo tutkinnanjohtaja Thomas Elfgren STT:lle.

Tekotapaa ei tässä vaiheessa kerrota. Uhrin ei epäillä valikoituneen sattumanvaraisesti, poliisi kertoo.

–  Kokonaisarvioinnin perusteella tätä tekoa ei ole kohdistettu satunnaiseen ohikulkijaan. Tässä on viitteitä siitä, että niin kuin murhassa ylipäätään edellytetään jonkinasteista suunnitelmallisuutta.

–  Ihmisillä ei ole syytä huoleen. Siellä alueella voi edelleen rauhassa liikkua.

Elfgren ei sulje pois, että teko liittyisi järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

–  Kaikki mahdollisuudet pidetään avoinna.

Poliisilla ei ole vielä epäiltyjä. Havaintoja Räskintien ympäristöstä keskiviikkoillalta pyydetään ilmoittamaan poliisille. Havainnot voi lähettää osoitteeseen rikosvihje.krp@poliisi.fi tai soittaa numeroon 050  3999  433.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Koronan vahvistama pyöräilybuumi näkyi kesäkuussa myyntipiikkinä – suuria poistomyyntejä ei välttämättä syksyllä nähdä

Punkin purema voi tehdä allergiseksi liharuualle – harvinaista sairautta ei osata aina tunnistaa, joten diagnoosin saanti voi kestää vuosia

Ensimmäinen ampiaisenpisto ei ole koskaan vaarallinen, mutta moni ei tiedä, onko vakavasti allerginen pistoille

Yksi ihminen kuoli henkilöauton ja säiliörekan törmäyksessä Lumijoella

HS: Presidentti Niinistö aikoo jatkossakin ottaa kantaa asioihin, jotka eivät suoraan kuulu presidentin toimivaltaan

”Suomessa on kautta aikojen arvostettu ylenpalttista työntekoa” – työholisteja on eniten esimiehissä

Poliisi on aloittanut tutkinnan Jyväskylän senioritalon tulipalosta – tutkinnasta tulee poikkeuksellisen laaja ja valmistuminen kestää kuukausia

Eurajoella palaa alumiinikasa – alueen asukkaita kehotetaan sulkemaan ikkunat ja ilmastointi

Senioritalosta evakuoitu kiittelee pelastajia ja auttajia – "Auttajia on ollut paljon, ja se on tosi ihanaa"

Jyväskylän senioritalon palo levisi poikkeuksellisen nopeasti – "Näkisin, että ilman nopeita evakuointitoimia olisi ihmishenkiä menetetty"

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.