Poliisi tutkii grillirakennuksen tulipaloa törkeänä rikoksena

Poliisi tutkii Kuopion keskustassa sattunutta tulipaloa törkeänä vahingontekona sekä jo aiempaa tekoa tuhotyön yrityksenä.

Asemakadun ja Museokadun kulmassa oleva grillikioski paloi pahoin torstain vastaisena yönä. Tapauksessa on erikoista, että grillirakennuksen seinusta oli tulessa myös jo tiistain vastaisena yönä, mutta palomiehet saivat palon silloin sammumaan ennen kuin se levisi grillin sisälle.

Poliisi epäilee molempia tulipaloja tahallaan sytytetyiksi.

Ensimmäinen palo oli alkuhavaintojen mukaan alkanut lautarakenteisen grillin seinustalta, toinen sen terassilta.

Uusin palo aiheutti isot vahingot, sillä se tuhosi lautarakenteisen rakennuksen lisäksi sisällä ollutta irtainta. Poliisin tekniset tutkijat tutkivat palopaikkaa torstaina päivällä, ja tapauksen tutkinta jatkuu.

Palon syttymisajankohdat olivat molempina yönä melko samanlaisia eli palot huomattiin molempina öinä ennen kello 5:tä.

Palomiehet saivat torstaiaamuna hälytyksen kello 4.39 ja sammuttivat ja raivasivat palopaikkaa aamuun asti.

Poliisi kaipaa havaintoja paikalla ennen paloa nähdyistä henkilöistä tai ajoneuvoista vihjepuhelimeen 0295 415 232 tai sähköpostiin vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi

Tulipalon sattuessa grilli oli suljettu eikä kukaan henkilö ollut siellä vaarassa. Grillin lähistöllä on keskustan asuinrakennuksia, kerrostaloja, mutta palo ei ollut vaarassa levitä niihin eikä Minna Canthin puistoon, jonka reunassa grilli sijaitsee.

Kuopion Asemakadun grillikioskissa jo toinen tulipalo – epäillään tahallaan sytytetyksi

Poliisi epäilee grillikioskin seinän tulipaloa tahalliseksi Kuopion keskustassa