Poliisi uskoo selvittäneensä 21 vuotta vanhan murhan

Keskusrikospoliisi uskoo selvittäneensä raa'an ryöstömurhan vuodelta 1987. Uhri oli 42-vuotias talouspäällikkö, joka oli sattumalta ylitöissä murron kohteena olleessa rakennuksessa Espoon Muuralassa.

Murhasta epäilty mies istuu parhaillaan vankilassa muista rikoksista.

Tutkinnanjohtaja Mika Ihaksinen kertoo STT:lle, että henkirikosta on selvitetty käymällä läpi vanhat todisteet. Ratkaisevimpia tapauksen selvittämisessä ovat olleet kuulustelut. Ihaksisen mukaan ketään yllätystodistajaa ei ole ilmaantunut, mutta aiemmin puhutettuja todistajia on kuultu nyt tarkemmin. Henkirikoksella ei ole silminnäkijöitä, mutta epäillystä on havaintoja rakennuksen ulkopuolella.

Talouspäällikkö surmattiin poliisin mukaan erittäin raa'asti.

Henkirikosta tutkittiin nyt kolmatta kertaa. Ensimmäiset tutkimukset poliisi teki heti rikoksen jälkeen ja seuraavat vuosina 1991-1992.

Murha ei vanhene rikoksena koskaan, joten poliisi voi avata sen milloin vain uudelleen.

Muuralan surman uusista tutkinnoista kertoi Ilta-Sanomat.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.