Poliisi valvoo juopottelua koulujen alkamisen aikaan

Pohjois-Savon poliisi valvoo tehostetusti nuorten päihteiden käyttöä koulujen alkamista edeltävänä ja sitä seuraavana viikonloppuna.

Kahden seuraavan viikonlopun aikana valvotaan erityisesti alkoholijuomien välitystä alaikäisille sekä alaikäisten luvatonta alkoholin nauttimista ja hallussapitoa. Poliisi puuttuu lisäksi yleisten paikkojen häiriökäyttäytymisiin, humalajuomiseen, ilkivaltaan ja vahingontekoihin. Poliisi kirjoittaa rikkomuksista sakkoja.

Valvonnassa noudatetaan nollatoleranssia, eli alle 18-vuotiaat menettävät alkoholijuomansa, jonka lisäksi asiasta ilmoitetaan nuoren vanhemmille sekä lastensuojeluviranomaisille.

Poliisi muistuttaa, että myös alkoholin juominen yleisillä paikoilla on pääsääntöisesti kielletty myös täysi-ikäisiltä.

Poliisi ei salli kaupunkialueella, yleisillä paikoilla tapahtuvaa alkoholin juomista. Poikkeuksena tästä on piknik-tyyppinen nauttiminen, josta ei aiheudu häiriötä tai haittaa muille.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Koululaisten kesäloma hiipii kohti loppua