Poliisijohtajat puolustelevat niukkaa tiedottamista Porvoossa: "Poliisin tehtävä ei ole tuottaa julkisuuteen jännitysnäytelmää"

Poliisi puolustaa Porvoon poliisiampumistapauksen niukkaa tiedotuslinjaansa blogitekstissään. Viikonlopun tapahtumiin liittyvää poliisin tiedotuslinjaa on arvosteltu sekä mediassa että kansalaisten keskuudessa.

Poliisin mukaan on ymmärrettävää, että suuret ja näkyvät poliisitoiminnan tilanteet herättävät mielenkiintoa. Blogitekstin tarkoitus on kuitenkin viestittää, että tutkinnasta tiedottaa aina tutkinnanjohtaja.

Kirjoituksessa poliisijohtajat Tomi Vuori ja Sanna Heikinheimo painottavat, että tietovuodot eivät kuulu poliisiorganisaatioon, ja että kyseessä on rikos, johon suhtaudutaan syvällä vakavuudella.

Heikinheimo kertoo puhelimitse, että tämän hetkisten tietojen mukaan tietovuotoja ei kuitenkaan ole Porvoon tapauksessa tapahtunut eikä rikostutkintaa olla käynnistämässä.

–  Toki jos Porvoon jutussa osoittautuu sellaista, että vuotoja on tapahtunut, ne tarvittaessa tutkitaan. Toki nyt on liian varhaista ottaa sellaiseen kantaa, Heikinheimo sanoo.

Hän ei kommentoi sitä, onko jutussa viitteitäkään siihen, että vuotoja on tapahtunut.

Heikinheimon mukaan "koko blogiteksti on vain yleisluonteinen kommentti", jonka tarkoitus on herättää keskustelua niin poliisihallinnon sisällä kuin muuallakin.

–  Toki tietyllä tavalla tämä on Porvoon jutun innoittamana tehty, Heikinheimo sanoo.

Muita vuotoja aiemmin

Heikinheimon mukaan muissa tapauksissa tietoja on vuodettu ohi tutkinnanjohtajan.

–  Onhan noita ollut vuosien varrella, niistä on annettu tuomioita.

Hän ei kommentoi tapauksia tarkemmin.

–  On vaikea ymmärtää, että miksi välillä käy niin, että poliisihallinnon sisällä muut ihmiset näkevät tarpeelliseksi saattaa julkisuuteen tietoa.

Media asetti "aikamoiset paineet"

Vuori ja Heikinheimo painottavat blogitekstissään sitä, että poliisi tekee harkinnan julkisuuteen annettavista tiedoista. Tekstin mukaan ampumistapaus "nostatti vihjailuja".

Heikinheimon mukaan vihjailut viittaavat muun muassa siihen, että toimittajat kysyivät poliisilta ampujien kansalaisuutta.

–  Aikamoinen paine asetettiin johtajalle, että hänen on annettava tieto siitä, mistä tekijät ovat kotoisin ja minkä maan kansalaisia ovat, Heikinheimo sanoo.

Painetta aiheuttivat myös hänen mukaansa mediassa käydyt keskustelut ja teoriat tekijöiden kansalaisuudesta.

–  Totuuden julki saattaminen on tutkinnanjohtajien ensisijainen tehtävä, jota haluamme jollain tavalla suojata. Poliisin tehtävä ei ole ensisijaisesti tuottaa julkisuuteen jännitysnäytelmää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.