Poliisikoira löysi kaksi kaapelivarasta

Itä-Suomen hovioikeus piti voimassa kahden keskisavolaisen miehen vankeustuomiot törkeästä varkauden yrityksestä. Miehet halusivat höllennystä käräjäoikeudesta saamiinsa tuomioihinsa vetoamalla, ettei teko ollut arvoltaan törkeä.

Miehet jäivät varkaissa kiinni itseteossa, kun poliisikoira löysi heidät kyykistelemässä piilossa Voimatelin aidatulla tontilla Varkaudessa aamuyöllä maaliskuussa 2013. Miehet olivat varustautuneet pakkaselta suojaaviin haalareihin ja kenkiin, voimapihdein ja otsalampuin.

Koko tapaus tuli ilmi, kun poliisipartio kiinnitti huomiota teollisuusalueella liikkeen pihaan outoon aikaan pysäköityyn autoon.

Kun partio meni katsomaan autoa aamuyöllä kello 4:n aikaan, he huomasivat, että kahden teollisuustontin välistä aitaa oli rikottu, aseteltu kuormalavoja sillaksi ja siirretty jo useita kupari- ja alumiinikaapelikeloja aidan luo.

Partion poliisikoira ilmaisi pian löytäneensä jotain aidan ja peltihallin välistä. Siellä istui lumihangessa piilossa 46-vuotias epäilty. Kahden metrin päästä hangesta löytyi 40-vuotias epäilty vieressään kassi työkaluja.

Voimatelin mukaan varaskaksikko ehti aiheuttaa varastorakennuksen ja konttien lukituksia sekä aitaa rikkomalla 945 euron vahingot. Kaikkiaan varastamisyrityksen kohteena oli yli 8 600 euron arvosta kaapelia.

Oikeuden mukaan teko oli siksi törkeä. Lisäksi molemmilla miehillä on vankka rikostausta, joten tuomiot tulivat ehdottomina eikä miehiä voitu määrätä yhdyskuntapalveluun. Molemmat miehet saivat neljä kuukautta vankeutta ja joutuvat korvaamaan aiheuttamiaan vahinkoja.

Lisäksi oikeus määräsi rikoksentekovälineet eli kaapelipihdit, voimapihdit, sivuleikkurit, mattoveitsen, sidontaliinat ja muut välineet valtiolle.

Poliisikoira löysi kadonneen vanhuksen

Poliisikoira löysi kylmettyneen naisen Kiuruvedellä

Poliisikoira auttoi eksynyttä marjastajaa

Poliisikoira pelasti kadonneen naisen

Kuparivarkaat leikkasivat varastojen aitoihin reiät

Kuparivarkaat iskivät Varkaudessa

Oikeus vangitsi lumihangesta löytyneen murtovarkaan

Varkaat veivät kuparikaapelikeloja

Varkaat veivät uutta kuparikaapelia

Työmiehet myönsivät kuparivarkaudet