Poliisit saavat nimikkoalueita hoitaakseen

Poliisi on ottanut Pohjois-Savossa käyttöön uuden tavan, jossa poliisin kenttäpartioiden ryhmät saavat itselleen nimikkotehtäviä ja -kohteita tietyksi ajaksi.

– Kyse on lähipoliisimaista toimintatavasta, jota ei ole käytössä vielä missään muualla, valvonta- ja hälytystoimintayksikön päällikkö Harri-Pekka Pohjolainen kertoo.

Poliisi saa Pohjois-Savossa vuosittain useita satoja valvontapyyntöjä esimerkiksi tietyllä asuinalueella ilmenevistä häiriöstä tai esimerkiksi vaarallisesta mopoilusta tietyllä paikalla.

– Aiemmin jokaiseen asialliseen palautteeseen on vastattu ja valvontapyyntö jätetty yleisesti tiedoksi kenttäryhmille.

Sen jälkeen asukkaiden valvontapyyntöihin on käytännössä reagoitu satunnaisesti.

Nyt poliisi jakaa valvontapyynnöt poliisin ryhmille ja sopii niille tietyn seuranta-ajan kuten esimerkiksi kolme viikkoa.

Ensimmäisiä vastaavia kokeilua on ollut jo Etelä-Kuopiossa, jossa tietty poliisiryhmä sai tehtäväkseen hoitaa vanhempain- tai kyläyhdistyksen huolenaiheita lasten koulumatkasta.

Poliisit sopivat keskenään, millaisia pieniä valvontaiskuja paikalla tehtiin ja vastasi sitten asiasta huolehtineille, mitä tuloksia valvonnasta oli.

Pohjolaisen mukaan poliisi toivoo valvontapyyntöjen tai rikosvihjeiden olevan mahdollisimman tarkkoja.

–·Hyvä valvontapyyntö on asiallinen ja nimellä kirjoitettu. Sen ei tarvitse eikä pidä olla pitkä, mutta siinä pitää selkeästi yksilöidä ja kuvata, mikä on ongelma esimerkiksi ilkivaltaa tietyllä paikalla viikonloppuöisin.

Pohjois-Savon poliisille valvontapyyntöjä ja vihjeitä voi tällä hetkellä jättää sähköpostilla palaute.pohjois-savo(at)poliisi.fi

Aiheesta lisää tiistain Savon Sanomissa.