Politiikkaan paluu on vielä täysin auki

Norjan mäkimaajoukkueen päävalmentaja Mika Kojonkoski kiistää, että olisi lupautunut kokoomuksen ehdokkaaksi vuoden 2011 eduskuntavaaleihin.

- En ole mitään päätöksiä tehnyt, eikä minulla ole mitään uutta kerrottavaa, Kojonkoski kommentoi Savon Sanomille puhelimitse Keski-Euroopan mäkiviikolta.

Iltalehti spekuloi maanantaina Kojonkosken eduskuntavaaliehdokkuudella. Miehellä on kokemusta politiikasta vuosilta 1997-2004, jolloin hän istui Kuopion kaupunginvaltuustossa kokoomuksen riveissä.

Kojonkosken mukaan lehti on vienyt spekuloinnin liian pitkälle. Sen hän auliisti myöntää, että jokainen päivä vie lähemmäksi aikaa, jolloin leipä ei tule mäkihyppyhommista.

- On toinen juttu, mistä sellainen mielenkiintoinen motivaatiota herättävä työ löytyy. Tämä työ vie mukanaan ja uskon, että muitakin mahdollisuuksia tulee, kun hoitaa hommansa hyvin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.