Polkupyörätaksi aloittaa kesällä Kuopiossa – "Kyllä toimintamme on kannattavaksi laskettu"

Polkupyörätaksit eli riksat tulevat kesällä Kuopioon. Tarkoitus on, että kolme sähkökäyttöistä polkupyörää ilmestyy kaupungin katukuvaan kesäkuun alussa. Kuopion lisäksi riksoja näkee kesällä ainakin Porvoossa.

Biketaxi-nimisen yrityksen palveluihin kuuluu nouto sovitusta paikasta tai taksitolpalta. Kaksipaikkaisen pyörän voi napata myös lennosta heilauttamalla käden pystyyn.

Riksoja on Kuopiossa ainakin aluksi kolme ja taksitolppia on neljä, jotka sijoittuvat torille Veljmiespatsaalle, Väinölänniemen uimarannan kupeeseen, Hapelähteenpuistoon ja matkustajasatamaan.

Yrityksen myynnistä ja kehittämisestä vastaava Arttu Voutilainen kertoo, että malli on samankaltainen kuin usein ulkomailla nähty. Kohderyhmänä ovat niin paikalliset kuin turistit.

Polkupyörätaksilla pääsee edullisemmin kuin autotaksilla. Voutilainen kertoo, että 20 minuutin ajo maksaa 10 euroa.

– Olemme ajatelleet, että aivan pienen matkan pääsisi viidellä eurolla. Kyllä toimintamme on kannattavaksi laskettu. Esimerkiksi Kuopiossa sataman ja keskustan väli on varmasti suosittu. Pidemmätkin matkat onnistuvat, Voutilainen vakuuttaa.

Kuopio ja Porvoo ovat ensimmäiset kaupungit, joissa riksoja nähdään, mutta Voutilaisen mukaan Biketaxi ilmestynee myös muualle lähitulevaisuudessa. Luvan toimintaan myöntää kaupunki.

Voutilainen haluaa korostaa, että Biketaxin arvoihin kuuluvat ympäristöystävällisyys on nuorten työllistäminen. Kesätyöhakemukset ovat hänen mukaansa tervetulleita.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Kuntaliitossa ei suoraan lämmetä lakimuutoksiin kotihoidon pysäköintiongelmassa – "Tämä ei ole mikään maanlaajuinen ongelma"

HS: Noin 40 prosenttia kansanedustajien ja varallaolijoiden vaalirahoituksesta jää piiloon

Tampereella evakuoitu iso kerrostalo samassa rakennuksessa syttyneen päiväkotipalon vuoksi

Helsingin Eerikinkadun ullakkopalo saatiin hallintaan – ei henkilövahinkoja, mutta alapuolen asunnot kärsivät vesivahinkoja

EU-parlamentin ympäristövaliokunnassa puhunut Hakkarainen vähätteli ihmisen vaikutusta ilmastonmuutokseen

Jasper Pääkkönen junaili rahaa salassa pidettyihin patokauppoihin – Kauppojen odotetaan parantavan uhanalaisten kalojen tilannetta

Elsi Katainen EU-parlamentin maatalousvaliokunnan varapuheenjohtajaksi

Helsingin Hietalahdessa ammuttiin keskellä kirkasta päivää – silminnäkijät STT:lle: Kuului kolme laukausta ja raksavaatteisiin pukeutunut mies poistui aseen kanssa

Epäilty rattijuoppo ajoi nokkakolarin marjanpoimijoiden pikkubussin kanssa Seinäjoella –  loukkaantuneista kaksi sai vakavia vammoja, ei enää välitöntä hengenvaaraa

Arvostettu tutkija on poissa – Professori Aulikki Nissinen menehtyi kesämökillään

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.