Porvari nukkuu huonosti

Toukokuun yhdeksättä päivää on vietetty Suomessakin jo vuodesta 1995 lähtien Eurooppa-päivänä, joten perinteitä on.

Sydänasiakseen ei suuri Suomen kansa ole kuitenkaan vielä EU:n merkkipäivää ottanut ja tuskin ottaa myöskään nyt armon vuonna 2012. Päinvastoin yhä useampi povannee myös meillä mielessään yhä avoimemmin hautajaisia koko unionille.

Näin siksi, että Kreikan ja Ranskan sunnuntaiset vaalit mitätöivät todennäköisesti ainakin ison osan siitä vaivannäöstä, jota euromaat ovat joutuneet harjoittamaan unionin taloudellisen perustan pelastamiseksi. Kreikan parlamenttivaaleissa kansalaiset antoivat äänensä niille oikeiston tai vasemmiston poliittisille voimille, joille EU ei ole pelastava enkeli vaan pahimman laatuinen kirosana. Ranskalaiset valitsivat presidentikseen sosialistin, jonka mielestä Ranskalla on johtavasta asemastaan huolimatta oikeus rikkoa unionin yhteistä budjettikuria.

Hukkaan on heitetty vaikeat vaivat... En epäile yhtään, etteikö EU:n talouskomissaarin Olli Rehnin päässä pyörisi nämä vanhan virren sanat sunnuntain vaalien jälkeen. EU-vastaisten voimien vahvistuminen Kreikassa mitätöi pahimmillaan kaikki ne satojen miljardien eurojen apupaketit, joita unioni on epätoivon vallassa neuvotellut helleenien ja samalla myös unionin kaikkien jäsenmaiden kansalaisten avuksi.

Päivän kysymys: Onko Kreikkaan nyt ylipäätään mahdollista koota hallitusta, joka olisi valmis ymmärtämään muun unionin toiveita, vai ottavatko vallan ne, jotka ovat sitä mieltä, että ylvään ja itsenäisen Kreikan kansan ei tarvitse enää alistua Brysselin herrojen ja rouvien käskyläisiksi?

Perussuomalaisten Timo Soini kallistuisi varmasti jälkimmäisen vaihtoehdon kannalle. Lopetetaan tämä pelleily! Näin hän sanoisi ja ehkä sanookin. Mitä ajattelee demarien puheenjohtaja Jutta Urpilainen tässä uudessa tilanteessa? Onko hän vakuuttunut edelleen, että Kreikan seuraava hallitus pitäytyy edeltäjänsä Suomelle antamissa takaus vai toimiiko se kuten hallitukset ylipäätään suhteessa edeltäjiinsä: pyyhkivät pöytää pyhästi vannotuilla papereilla.

Muu Eurooppa on väsynyt Kreikkaan ja kreikkalaisiin, ja sunnuntain parlamenttivaalit vain syvensivät epäluottamusta. Köyhtyneitten ja kurjistuneitten kreikkalaisten raivon hallituspuolueitaan vastaan ymmärtää, mutta heidän protestinsa toisaalta nostata säälin tunteita eurolähimmäisissä. He ovat maksaneet jo itsensä kipeiksi Kreikan puolesta, ja kun Saksa on pannut piikin kiinni, niin muutkin panevat.

EU voi jatkaa hyvin ilman Kreikkaa, mutta Ranska on toista maata.

Ranskan johtoon valittu Francoise Hollande opittiin tuntemaan takavuosina poliittisena luuserina, joka ei kelvannut edes omilleen. Nyt häntä juhlitaan kuitenkin yks’ kaks suurena voittajana ja sankarina, jonka nousu Ranskan presidentiksi merkitsee vasemmiston uutta aamunkoita koko Euroopassa.

Niinköhän? Jos lie Hollandekin parantanut tapojaan, niin yhtä lailla hän saa kiittää menestyksestään vastustajansa kehnoutta. Viisi vuotta sitten suurin elkein presidentiksi noussut Nicolas Sarkozy osoittautui kuplaksi tai ”heppeljukoksi”, kuten Savossa sanotaan. Vaikeina aikoina johtajuus on tekoja, ei puheita, ja viime vuosina Euroopassa on ollut vain vaikeita aikoja.

Yhä vaikeammiksi ne sitä paitsi nyt näiden kahden vaalituloksen seurauksena käyvät. 1970-luvulta mieleenjäänyttä vasemmistolaisten iskulausetta mukaillen voi sanoa, että ”porvari nukkuu huonosti” lähipäivät, -kuukaudet ja -ehkä vuodetkin.

Eurooppa-päivänä lippu kannattaa säästää ja nostaa lippu vain puolitankoon.