Posti alkaa jakaa kaupunkeihin paketteja myös sunnuntaisin

Posti jakaa joulusesongin ajan verkkokaupan paketteja asiakkaille myös sunnuntaisin 12 kaupungissa. Paketteja noudetaan ja toimitetaan asiakkaille neljänä sunnuntaina marraskuun lopulta joulukuun puoliväliin.
Seitsemän päivän pakettijakelun piirissä on yli 40 prosenttia Suomen asukkaista, kertoo Posti. Paketteja jaetaan Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Kauniaisissa, Jyväskylässä, Kuopiossa, Lahdessa, Oulussa, Porissa, Seinäjoella, Tampereella ja Turussa.
Sunnuntaijakelun avulla on tarkoitus tasata verkkokaupan kasvavaa pakettiruuhkaa.