Presidentin turvallisuuspoliittinen linja herätti erilaisia tulkintoja tutkijoissa

Presidentti Sauli Niinistön uudenvuodenpuheen ulko- ja turvallisuuspoliittinen osuus herätti tutkijoissa erilaisia tulkintoja.

Helsingin yliopiston historian professorin Henrik Meinanderin mielestä Suomen sotilaallista liittoutumattomuutta ei puheessa painotettu siinä määrin kuin aiemmin.

Meinanderin mielestä presidentti ei pyrkinyt kieltämään tai vähättelemään Nato-yhteistyötä, vaan päinvastoin totesi sen etenevän hyvin.

Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä tulkitsi, että presidentti ankkuroi Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisen linjan hyvin vahvasti yhteistyöhön Ruotsin kanssa, eikä viestittänyt minkäänlaisesta tarpeesta pyrkiä Naton jäseneksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Melkein joka taloudessa on kaapeissaan hylättyä elektroniikkaa, vaikka se olisi arvokkainta kierrätystavaraa

Hallitus pohtii, voisiko Alkosta olla ratkaisuksi pienpanimoiden ahdinkoon – valikoimaa lisää hyllyille ja kotiinkuljetusta?

Kotimaan matkailubuumissa vuokra-autot viedään käsistä – "Edulliset autot ovat käytännössä loppu"

Suomessa todettu viisi uutta koronavirustartuntaa, yhteensä tartuntoja runsaat 7 000

Hallitus haluaa purkaa ulkoistettujen sotepalveluiden jättisopimukset – tavoite saattaa törmätä perustuslakiin ja EU-direktiiviin

Ylinopeutta ajanut mies jäi poliisin haaviin 2  800 nuuskapurkkia autossaan – kahta parikymppistä joensuulaista epäillään veropetoksesta ja salakuljetuksesta

MT: Matti Vanhanen ei halua keskustan puheenjohtajaksi – "Sanon, etten pyri enää mihinkään"

HS-gallup: Tyytyväisyys hallituksen toimintaan on koronapandemian keskellä ennätyskorkealla

Kesäkuun hellejakso sai hyttyset kuoriutumaan rytinällä – etenkin pohjoisessa inisee tulevina viikkoina

Suurin osa vanhemmista maksaa elatusavun ajallaan ja ongelmitta – elatussopimusten määräaikaisia muutoksia on tehty paljon koronatilanteen vuoksi

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.