Presidentti Halonen: Al-Holin leirillä olevilla lapsilla oikeus tulla Suomeen, sen mukaisesti on toimittava

Syyriassa al-Holin leirillä olevilla lapsilla on oikeus tulla Suomeen ja sen tavoitteen mukaisesti on toimittava, kommentoi presidentti Tarja Halonen Porissa.

Halonen ei pidä myöskään lasten edun mukaisena sitä, että heidät erotettaisiin leirillä olevista äideistään.

Halonen pohtii, että pitkällä aikavälillä lapselle voi olla erittäin turhauttava kokemus, jos kaiken muun lisäksi lapsi menettää yhteyden äitiinsä.

–  Siinä on tietysti yhtenä isona haasteena, jonka kaikki myöntävät, tämä turvallisuus, että minkälaisia aktiviteetteja nämä jotkut äidit heistä ovat saattaneet tehdä, Halonen sanoi. Hän korosti kommentoivansa tilannetta kansalaisena.

Halonen kertoo, ettei kadehdi Suomen hallitusta siinä, millainen tilanne sillä on ratkaistavanaan.

–  Tiedän hyvin nämä tiukat säännöt, millä tavalla ihmisiä yleensäkään pääsee "konsulin kyydillä". Siinä on näitä maksusitoumuksia ja kaikkea muuta.

Halonen huomauttaa, että samaan aikaan kun pohditaan lasten ja naisten kotiinhakemista, pitäisi miettiä keinoja, joilla voisi parantaa ihmisten tilannetta paikan päällä leirillä.

Vaikeat olot leirillä

Julkisuudessa on puhuttu paljon Syyriassa al-Holin leirillä olevista naisista ja lapsista, joilla uskotaan olevan kytköksiä äärijärjestö Isisiin. Ylen toukokuussa haastattelemien naisten mukaan leirillä olisi 11 suomalaista naista ja 33 lasta.

Al-Holin oloja on kuvattu hengelle ja terveydelle vaarallisiksi. Esimerkiksi avustusjärjestö Punaisen Ristin mukaan tilanne on "apokalyptinen", ja ihmiset leirillä ovat nälkiintyneitä, sairaita ja traumatisoituneita.

Pääministeri Antti Rinne (sd.) ilmoitti kesäkuussa, ettei Suomi aktiivisesti evakuoi kansalaisiaan leiriltä.

Viime perjantaina Rinne tapasi naisten ja lasten omaisia ja kuuli heidän kuvauksiaan leirillä olevien läheisten tilanteesta.

Rinteen mukaan Suomen valtio on tehnyt tiiviisti työtä, jotta tilanteeseen löytyisi ratkaisu.

Viime viikonloppuna STT:n haastattelussa sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) kuvaili tilannetta monimutkaiseksi, sillä naisia ei välttämättä saataisi Suomessa rikosvastuuseen. Ohisalon mukaan lasten hakeminen ilman äitejä ei onnistu.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Pisteytysfarssille piste: Oikeustieteellisiin otetaan 46 opiskelijaa aiottua enemmän – Itä-Suomen yliopistossa opiskelijamäärä kasvaa vähiten

Paloturvallisuus on asiantuntijan mukaan Suomessa pääosin kunnossa, mutta valvonta on vaikeaa – tulipalon leviäminen voi olla kiinni pienistäkin virheistä rakentamisessa

Seinäjoen koruvarkaudesta epäiltyjä miehiä ei ole saatu kiinni – yrittäjän mukaan liikkeeseen murtauduttiin kattoon tehdyn reiän kautta, poliisi ei kommentoi tekotapaa

Koronavirus: Suomi avasi rajansa maihin, joissa riehuu jo taudin toinen aalto

Matkustusrajoitusten purkaminen ei näkynyt vielä Helsinki-Vantaalla – "Ei mitään dramaattista muutosta"

Lopella kaksi loukkaantui ja kymmenen vietiin sairaalaan ketjukolarista

Uusia tietoja Varkauden murhatutkinnasta: voimakas väkivalta päähän ja ylävartaloon aiheutti uhrin kuoleman – poliisi pyytää havaintoja vihreästä Audista

Viranomaiset jäljittävät vaatimusten vastaisia suojaimia, osassa ohjeet kiinankielisiä

Haaviston mukaan rikosepäily ei ole vaikuttanut ulkoministerin tehtävien hoitamiseen – "En ole jättänyt mitään tehtävää hoitamatta tämän prosessin aikana"

Kaksikko ylitti Venäjän rajan vesiskootterilla, teon tahallisuus epäselvä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.