Presidentti Mauno Koivisto on kuollut

Presidentti Mauno Koivisto on kuollut, tiedottaa Tasavallan presidentin kanslia.

Koivisto kuoli 12. toukokuuta 2017 kello 21.15 Meilahden sairaalassa.

Presidentti Mauno Henrik Koivisto oli kuollessaan 93-vuotias.

Mauno Koivisto toimi Suomen tasavallan presidenttinä 12 vuoden ajan vuosina 1982–1994. Hän oli Suomen yhdeksäs presidentti. Ennen presidenttiyttään hän toimi muun muassa pääministerinä, valtiovarainministerinä sekä Suomen Pankin pääjohtajana.

Presidentti Koivisto saatetaan haudan lepoon valtiollisissa hautajaisissa myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.

Presidentti Urho Kekkosen kovan vallankäytön kokenut Koivisto ajoi aktiivisesti hallituksen ja pääministerin aseman vahvistamista presidenttikausillaan. Koiviston johdolla ulkopolitiikassa tehtiin suuri suunnanmuutos, kun Suomi Neuvostoliiton hajotessa luopui yksipuolisesti YYA-sopimuksesta.

Ulkopolitiikassa Koivisto noudatti aluksi Kekkosen linjaa, jossa korostuivat läheiset suhteet Neuvostoliiton johtajiin. Myös YYA-sopimusta jatkettiin 20 vuodella Koiviston ensimmäisen Neuvostoliiton-vierailun yhteydessä kesällä 1983.

Koiviston presidenttikauteen sijoittui kuitenkin maailmanpolitiikan murros eli Neuvostoliiton hajoaminen syksyllä 1991. Tuolloin Suomen ulkopolitiikkaa reivattiin uusille urille. Suomi sanoutui irti YYA-sopimuksesta sekä Pariisin rauhansopimuksen eräistä rajoituksista. Lisäksi Suomi jätti EU:n jäsenyyshakemuksen keväällä 1992.

Sisäpolitiikassa Koivisto halusi painottaa parlamentarismia, mutta hän pyrki kuitenkin vaikuttamaan asioihin taustalla.

 

Suomalaisen unelman ilmentymä

 

Koivisto nautti laajaa kansansuosiota, mikä näkyi muun muassa siinä, että hänet valittiin vuonna 1982 presidentiksi ensimmäisellä kierroksella. Hän keräsi 301 valitsijamiehestä taakseen 167. Vuonna 1988 vaaleissa Koiviston valinta varmistui toisella kierroksella, jolloin hänen taakseen asettui 189 valitsijamiestä.

Koiviston kansansuosiota selittänee ainakin osittain hänen kansanomaisuutensa. Myös hänen taustansa vetosi moniin.

Koivisto syntyi marraskuussa 1923 Turussa laivapuuseppä Juho Koiviston ja Hymni Sofian (s. Eskola) perheeseen. Koulunkäynti jäi kansakouluun, jonka jälkeen poika aloitti työnteon. Talvisodan aikaan hän toimi sammutusyksikössä.

Jatkosodassa Koivisto taisteli ensin jalkaväkirykmentti 35:ssä ja sen jälkeen Lauri Törnin johtamassa 1. divisioonan jääkärikomppaniassa.

Sodan jälkeen Koivisto jatkoi eri työtehtävissä, muun muassa satamakonttorin hoitajana ja kansakoulun opettajana. Työnteon ohessa hän opiskeli iltaoppikoulussa ja kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1949. Filosofian lisensiaatiksi hän valmistui 1953 ja kolme vuotta myöhemmin filosofian tohtoriksi Turun yliopistosta. Väitöskirjassaan Koivisto käsitteli sosiaalisia suhteita Turun satamassa.

 

Pääministerinä ja valtiovarainministerinä

 

Sodan jälkeen myös politiikka kutsui Koivistoa. Suomen sosialidemokraattiseen puolueeseen hän liittyi 1947. Puolueen hajaannuksen aikana 1950-luvulla Koivisto asettui enemmistön eli niin sanottujen leskisläisten puolelle. Hän vastusti Honka-liittoa ja kannatti suhteiden solmimista presidentti Kekkoseen, Neuvostoliittoon ja kommunisteihin.

Politiikan raskaaseen sarjaan hän nousi Pertti Paasion hallituksen valtiovarainministerinä 1966–1967. Vuonna 1968 alkoi Koiviston kaksi vuotta jatkunut ensimmäinen pääministerikausi.

Vuoden 1972 hajotusvaalien jälkeen Koivisto nimitettiin jälleen valtiovarainministeriksi Paasion vähemmistöhallitukseen. Koiviston toinen pääministerikausi alkoi 1979. Tätä kautta leimasi hankaus presidentti Urho Kekkosen kanssa. Kekkonen olisi halunnut syksyllä 1981 pääministerin eroavan, mutta Koivisto kieltäytyi huomauttamalla, että perustuslain mukaan hallituksen tulee nauttia eduskunnan, ei presidentin luottamusta.

Lokakuussa 1981 Kekkonen ilmoitti eroavansa presidentin tehtävästä terveydellisistä syistä. Näin pääministeri Koivisto sai hoitaakseen presidentin tehtävät.

Koiviston talouspoliittisesta asiantuntemuksesta kertoo paitsi hänen valintansa kahdesti valtiovarainministeriksi myös toimiminen Suomen Pankin pääjohtajana vuodesta 1968 vuoteen 1982.

 

Jatkosodasta Turun satamaan, Suomen Pankista presidentiksi

– Mauno Henrik Koivisto syntyi 25.11.1923 ja kuoli 12.5.2017.

– puoliso Tellervo Koivisto, tytär Assi

– tasavallan presidenttinä kaksi kautta 1982–1994

– ennen presidentiksi nousuaan kahdesti pääministerinä ja valtiovarainministerinä

– toimi pitkään Suomen Pankin pääjohtajana

– valmistui filosofian tohtoriksi 1956 Turun yliopistosta, väitöskirja Sosiaaliset suhteet Turun satamassa

– toiminut myös Turun satamakonttorin hoitajana, kansakoulunopettajana ja Helsingin Työväen Säästöpankin toimitusjohtajana

– oli jatkosodassa rintamalla

– kirjoja mm. Väärää politiikkaa (1978), Kaksi kautta I (1994), Kaksi kautta II (1995), Koulussa ja sodassa (1998), Venäjän idea (2001)

 

Uutista täydennetty 15.5. kello 22:35 ja kello 22:48.

Poliitikot muistelevat Koivistoa Twitterissä: "Tasavallan ja työväenliikkeen suurmies on poissa"

Koivisto puhui ikävistä asioista suoraan ja vältti ongelmien kaunistelua

MTV: Presidentti Mauno Koivisto on siirretty saattohoitoon