Presidentti Niinistö kaipaa vahvempaa itseluottamusta Suomen kansainväliseen asemaan

Presidentti Sauli Niinistön mukaan Suomessa pohditaan jälleen liikaa sitä, mitä muut meistä maailmalla ajattelevat. Suurlähettiläspäivillä puhuneen Niinistön mukaan tämä suomalaisten "vanha helmasynti" oli noussut jälleen esiin Yhdysvaltain ja Venäjän presidenttien huipputapaamisen yhteydessä.

Niinistön mukaan hän ei ole törmännyt presidenttivuosiensa aikana yhteenkään keskustelukumppaniin, jolle Suomen kansainvälinen asema olisi epäselvä. Ellemme sitä itse kyseenalaista, eivät sitä muutkaan tee, Niinistö linjasi.

Presidentin mukaan kaikkia yksittäisiä julkisuuteen tulevia puolueettomuus- tai suomettumisheittoja ei pidä täällä säpsähtää, koska niitä päädytään siten vain vahvistamaan.

– Kaipaisin sen sijaan tuntuvasti vahvempaa itsetuntoa ja itseluottamusta siihen, miten tarinaamme kerromme. Ainekset ovat nimittäin hyvät. Tarina on meidän omassa vallassamme. Ja kaukana, kaukana mistään harmaasta alueesta, Niinistö kuvaili.

Niinistö odottaa kiinnostavaa keskustelua turvallisuuspolitiikasta Macronin kanssa