Presidentti kehottaa Saarelaa odottamaan maltillisesti

Presidentti Sauli Niinistö kehottaa Venäjällä vangittua Greenpeace-aktivisti Sini Saarelaa odottamaan maltillisesti. Presidentti uskoo, että koska Saarela on muiden aktivistien lailla ottanut tietoisen riskin, hän on myös valmistautunut seurauksiin.

Niinistön mukaan syyttäjä on saattanut lähteä kovin ylhäältä liikkeelle vaatiessaan aktivisteille 15 vuoden tuomiota piratismista.

- Mielenkiintoista on, että presidentti Vladimir Putinin arvio oli kovin toisenlainen Salehardissa. Hänhän on lakimies, Niinistö huomautti.

Putin on sanonut, että kysymys ei ole piratismista, mutta että aktivistien teosta aiheutui turvallisuusriski laivalla työskennelleille.

Myöskään Niinistön mielestä piratismista ei ole kyse. Venäläisessä lainsäädännössä se on kuitenkin laajempi käsite kuin suomalaisessa, hän arvelee.

Presidentti kertoo saavansa koko ajan ajankohtaista tietoa ulkoministeriöstä ja suoraan Venäjältä.

Niinistö kommentoi tilannetta vieraillessaan helsinkiläisessä nuorten toimintakeskuksessa.