Presidenttiehdokkaat verryttelivät herrasmieshengessä

Presidenttiehdokkaat ovat kohdanneet ensimmäisessä yhteisessä paneelissa yrittäjäpäivillä Seinäjoella. Ehdokkaiden yhteenotto sujui vielä lämmittelyn merkeissä.

Mukana olivat vihreiden Pekka Haavisto, SDP:n Paavo Lipponen, kokoomuksen Sauli Niinistö ja keskustan Paavo Väyrynen.

Sävyisään tunnelmaan tuli säröjä vain, kun Väyrynen purnasi paneelin vetäjille. Väyrynen paheksui, ettei häntä päästetty Niinistön ja Lipposen kimppuun Suomen viennistä turmiolliseen yhteisvaluuttaan.

Väyrynen syytti Lipposta federalismista. Lipposen mukaan EU:n komissiolla on oltava oikeaa valtaa puuttua asioihin.

Niinistö ei uskonut, että euron särkemällä saataisiin aikaan mitään parempaa.

Haaviston mukaan Kreikka tarvitsee jonkinlaisen velkasaneerauksen, koska se ei selviydy veloistaan.

Ehdokkaat toivoivat yrittäjille parempia mahdollisuuksia osallistua tuloneuvotteluihin.

Paneelista puuttuivat aikataulusyistä perussuomalaisten Timo Soini ja RKP:n Eva Biaudet.

Niinistön gallupjohto on suuri, mutta nähdyn perusteella hän ei ole väittelyissä niin suvereeni, etteikö kilpailijoilla olisi kirimahdollisuuksia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.