Presidenttien huipputapaaminen voi tyhjentää koko Mannerheimintien busseista ja raitiovaunuista

Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin huippukokouksen takia Mannerheimintie voidaan joutua tyhjentämään kokonaan sekä busseista että raitiovaunuista, kertoo Helsingin Seudun Liikenteen HSL:n päällikköpäivystäjä Petri Saari.

Tämä ruuhkauttaa varsinkin raitiovaunuliikennettä, sillä bussit saa helposti kulkemaan sivukaduilla, mutta raitiovaunua ei niin vain kiertotielle laiteta.

HSL:n suunnitelmien tekemistä hidastaa se, että poliisi ei ole vielä ilmoittanut, millaisia liikennejärjestelyjä tapaaminen edellyttää mihinkin aikaan.

– Tällä hetkellä mennään vanhalla mututuntumalla siitä, miten tällaiset tapahtumat yleensä menevät, mutta yllätyksiä voi tulla, Saari sanoo.

Toinen suuri osa palapeliä on Suomenlinnan lautta, joka luultavasti joutuu tuomaan matkustajansa Katajanokalle Kauppatorin sijaan. Kaupunginosan ahtaille tuloväylille tarvitaan siis tavallista enemmän joukkoliikennettä, kun lautan matkustajat tulevat ja menevät.

HSL on ollut jo yhteydessä kaikkiin liikennöitsijöihinsä, jotta kokouspäivänä kaupungille saadaan tarvittaessa lisää liikennevälineitä.

 

Häiriönhallintahuone täysvalmiudessa

 

Kun huippukokouksen aamu sarastaa, HSL:n häiriönhallintahuoneessa on täysmiehitys. Huoneeseen kootaan kokonaiskuva Helsingin seudun joukkoliikenteen sujuvuudesta, jotta tietoa voidaan välittää matkustajille mahdollisimman nopeasti esimerkiksi asemien infotaulujen kautta. Myös HSL:n viestinnässä on tuplamiehitys.

Saaren mukaan selvästi suurin vaikutus liikenteeseen syntyy kokousmaanantaina iltapäivällä, kun kokouksen osanottajat menevät ja tulevat keskustan läpi.

– Pahin ruuhka on maanantaina kello 13–17, ja iltaa kohti se helpottaa. Sunnuntaina Trumpin saapumisesta riippuen voi olla joitakin liikennehäiriöitä, ja tiistaina ei pitäisi olla enää mitään isompaa, Saari kertoo.

 

Suurin mielenosoitus onkin sunnuntaina

 

Suurin presidenttien tapaamisen vuoksi järjestettävistä mielenosoituksista on siirtymässä maanantailta sunnuntaille, kertoo Helsingin poliisi. Helsinki Calling -mielenilmaus on ilmoittanut siirrosta poliisille.

Helsinki Calling kerää yhteen muun muassa ihmisoikeuksista ja ympäristö- ja ilmastotyöstä kiinnostuneita. Helsinki Callingin lisäksi poliisille on ilmoitettu maanantaille kuusi erityyppistä mielenilmausta, joista ainakin viisi liittyy STT:n selvittelyn tai ilmoitusten perusteella tavalla tai toisella huippukokoukseen.

Viestintäjohtaja Juha Hakola Helsingin poliisista kertoo, että poliisien ja virka-apuosastojen henkilömäärä asettuu jonnekin tuhannen ja kahden tuhannen väliin. Hän ei ota vielä tarkemmin kantaa erilaisiin liikennejärjestelyihin, mutta ennustaa Helsingin keskustaan ruuhkia.

– Ihan varmuudella Helsingissä tulee olemaan merkittäviä liikenneviiveitä. Jos tulee autolla, joutuu varmasti odottamaan pitkään liikenneruuhkassa, Hakola arvioi maanantain tilannetta.

Hakola ei halua vastata esimerkiksi turvallisuusjärjestelyjen yksityiskohtiin liittyviin kysymyksiin.

– Poliisi on tehnyt ja tekee muiden viranomaisten kanssa turvallisuusarvioita. Kaikkeen mahdolliseen varaudutaan, Hakola sanoo.

Hakolan tiedossa ei ole rauhattomaksi suunniteltuja mielenilmauksia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.