Psykologian professori: Diginatiivit passiivisia informaation kuluttajia, eivät uuden tuottajia

Psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen Helsingin yliopistosta kritisoi sitä, että perinteiset oppimiskäsitykset ja opetusmetodit on sivuutettu tietotekniikkainnostuksen vallassa.

– Lapset harjaantuvat helposti tietokoneiden käyttöön. Se on johtanut käsitykseen, että he oppivat eri tavoin kuin aiempi sukupolvi ja että he ovat monitoimijoita eli heillä on kyky tehdä yhtä aikaa useita asioita, jotka vaativat tietoisia ajatteluprosesseja ja informaation käsittelyä. Ihmisaivot kuitenkin sallivat eri asioiden välillä vain siirtymät, eivät samanaikaista kahden asian suorittamista, ellei toisen tekeminen ole automatisoitua, Keltikangas-Järvinen toteaa Lääkärilehden kolumnissaan.

Hänen mukaansa kuvitellaan, että ikänsä digitaalisia laitteita käyttäneet tietävät itse parhaiten, miten käyttää teknologiaa oppimiseen ja kehittävät itseohjautuvasti omat oppimisen taitonsa. Opettajan tarvitsee vain kevyesti ohjata oppilaat käyttämään informaatiolähteitä.

 – Tutkimussarjat tällaisista oppijoista ovat kuitenkin alakuloista luettavaa. He eivät ole kriittisiä ongelmanratkaisijoita, vaan luottavat ensimmäiseen löytyvään tietoon. He ovat passiivisia informaation kuluttajia, eivät uuden tuottajia. He eivät osaa valikoida, arvioida ja prosessoida tietoa. Nämä valmiudet vaativat vahvan perusosaamisen, ja sen saavuttaminen vankan ohjauksen, Keltikangas-Järvinen sanoo.

Hän ei pidä siitä, että pelkkiin havaintoihin perustuvan uuden oppimiskäsityksen epäilijät vaiennetaan syyllistämällä heitä kehityksen pysäyttäjiksi ja innovaatioiden vastustajiksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.