Puoluejohtajat ottavat toisistaan mittaa Porissa – kokoomuksen Orpo ja keskustan Sipilä jättävät tentin väliin

Porin Suomi-Areenassa tentataan tänään hallitus- ja oppositiopuolueiden johtajia.

Puoli kuudelta alkavassa puheenjohtajatentissä ovat läsnä lähes kaikkien eduskuntapuolueiden puheenjohtajat, mutta kokoomuksen Petteri Orpo ja keskustan Juha Sipilä eivät ohjelman mukaan osallistu keskusteluun. Heidän tilallaan ovat varapuheenjohtajat Antti Häkkänen (kok.) ja Katri Kulmuni (kesk.).

Orpoa ei näkynyt eilenkään, kun kokoomus vietti puoluepäiväänsä Suomi-Areenassa. Tuolloin lavalle nousi varapuheenjohtaja Mari-Leena Talvitie (kok.).

Kokoomuksesta kerrotaan, että Orpo on kesälomamatkalla, eikä siksi osallistu tenttiin.

Talvitie paikkasi eilen myös toista kokoomuksen kärkinimeä, kun kansanedustaja Paula Risikko (kok.) ei päässyt osallistumaan keskusteluun byrokratialoukkujen purkamisesta.

Keskustan Sipilä on luopumassa puolueen puheenjohtajuudesta syyskuun ylimääräisessä puoluekokouksessa. Ehdolla Sipilän seuraajaksi ovat elinkeinoministeri Kulmuni, puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) ja hartolalainen Jari Tasanen.

Enemmistö epäilee työllisyys- ja talouskasvun voimaa

Ennen puheenjohtajatenttiä hallituksen ja opposition suhdetta kuulostellaan eduskuntapuolueiden ryhmänjohtajien keskustelussa.

Kunnallisalan kehittämissäätiön isännöimässä tilaisuudessa syntynee keskustelua ainakin hallituksen työllisyystoimista ja -tavoitteista.

Säätiön tuoreen tutkimuksen mukaan vain viidesosa suomalaisista uskoo työllisyys- ja talouskasvun riittävän paikkaamaan julkisen talouden 1,2 miljardin pysyvien menojen lisäyksen. Enemmistö epäilee ja reilu neljännes ei osaa ottaa kantaa asiaan.

Hallituspuolueiden kannattajista hieman yli kolmannes uskoo työllisyys- ja talouskasvun paikkaavan pysyvien menojen lisäykset, ja noin kaksi viidestä on eri mieltä.

Tutkimuksen toteutti Kantar TNS. Tutkimusta varten haastateltiin noin tuhatta henkilöä 7.–13. kesäkuuta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Halla-ahon mielestä Haaviston uskottavuus kärsii rikosepäilyistä – Kokoomuksen Mykkänen eri linjoilla

Epävarmuus kiinteistöjen kohtalosta on "murhe ja päänvaiva" sote-uudistuksessa – osa kunnista antaa nyt tilojensa rapistua, osa investoi niihin kuin viimeistä päivää

Korkeakoulujen suhtautuminen syksyn vaihtoihin vaihtelee – Itä-Suomen yliopisto: vain yksittäisiä lähetetään turvallisiin maihin

Itä-Suomen yliopisto: Oikeustieteellisen valintakokeiden pisteytysfarssi korjataan – voi vaikuttaa opiskelijavalintoihin

Finnair lisää vain yksittäisiä lentoja matkustusrajoituksista vapautettuihin maihin

Thaimaalaisten marjanpoimijoiden Suomeen päästäminen lykkääntyy jälleen Thaimaassa

Vasemmistoliitto ja RKP samoilla linjoilla Marinin kanssa työllisyystoimien aikataulusta – päätöksillä aikaa loppuvuoteen

Ministeriö esittää suojavarusteiden hankkimista 100 miljoonalla eurolla

Kiinni otettuun kohdistunut väkivalta Lahden poliisiaseman putkassa johti syytteisiin – poliisi ja kaksi vartijaa pidätetty virasta

Valenuuska voi olla myrkyllisen vahvaa – Tulli havainnut myös reseptikikkailua

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.