Purkaminen uhkaa Ruplaa

Vanhan työväentalon purkamista harkitaan Kuopion Tulliportinkadun ja Maaherrankadun risteyksessä.

Työkulman eli Ruplan omistaa nykyään Lemminkäinen Talo Oy, joka hakee asemakaavan muutosta kerrostalorakentamiselle.

Sisätiloiltaan rapistuneella Ruplalla on vähän käyttöä. Talossa järjestetään muun muassa tansseja ja Ylioppilasteatterin esityksiä.

- Ostamme maa-alueita ja kiinteistöjä kehittääksemme niitä. Suojelu ei ole strategiamme mukaista toimintaa, johtaja Ari Laamanen toteaa Lemminkäiseltä.

Entä jos rakennus suojellaan?

- Sitten katsotaan tilannetta siltä pohjalta.

Asemakaavapäällikkö Martti Lätin mukaan Työnkulma ei ole kaupungin suojeluluetteloissa.

- Vaihtoehtoina ovat uudisrakennukset tai säilyttäminen.

Kultakaudellaan rakennus oli työnväen kokoontumistila, mutta tätä tarvetta ei enää ole. Lisäksi Työnkulma vaatisi täydellisen kunnostuksen.

Kaupungin on vaikea ostaa rakennusta, koska rahoitusta ei ole.

- Se on aina näissä ongelma, niin kuin Minna Canthin talossakin. Käyttöä olisi, jos käyttäjiltä löytyisi rahaa.

Työnkulmaan kaavailtiin elokuvakeskusta, mutta hanke tyssäsi.

- Se olisi sopinut hyvin, koska toiminta olisi säilynyt.

Lätti näkee tiettyjä arvoja, jotka puoltavat Työnkulman säilyttämistä.

- Nyt keskustellaan 1950-70-lukujen taloista, jotka on inventoitava.