Pyöräilijä loukkaantui vakavasti Oulussa – joutui kolariin auton kanssa ja lensi kymmenien metrien päähän

Pyöräilijä loukkaantui vakavasti aamuyöstä Oulussa tapahtuneessa onnettomuudessa. Pyöräilijä oli ylittänyt katua, kun henkilöauto törmäsi häneen. Poliisi ei aamulla kertonut tarkempia tietoja loukkaantuneen tilasta.

Pyöräilijä oli ilmeisesti ajanut päin punaisia. Poliisi selvittää muun muassa, mitä vauhtia pyöräilijään törmännyt henkilöauto ajoi onnettomuushetkellä. Poliisin puhalluskokeen mukaan auton kuljettaja ei ollut humalassa.

Poliisi tutkii tapausta sekä pyöräilijän että autoilijan osalta liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Onnettomuus sattui hieman ennen puoli neljää aamuyöstä lähellä Oulun keskustaa ja rautatieasemaa. Tarkka onnettomuuspaikka on Leevi Madetojan kadun ja Kainuuntien risteyksessä, Kainuuntien ylittävällä suojatiellä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Koronaohjeita päivitettiin: Hengitystieoireiden kanssa ei jatkossa saa mennä kouluun tai päiväkotiin, ellei koronaa ole suljettu pois

Syyttäjän mukaan United Brotherhoodin johtajaksi epäilty mies piti väkivallalla uhkaamalla huolta siitä, että ryhmä pysyy ruodussa: "Ihmiset selkeästi jopa pelkäävät häntä"

Valtiovarainministeri Matti Vanhanen hankkisi koronarokotteen, maksoi mitä maksoi

Kolea heinäkuu näkyi hukkumismäärissä – hukkuneita viisi vähemmän edelliseen heinäkuuhun verrattuna

Epidemiatilanne on Suomessa ehkä kääntymässä huolestuttavampaan suuntaan, THL arvioi

Rajavartiolaitoksen vuokra-auton räjähdystä tutkitaan Torniossa – viranomaiset eivät kommentoi, oliko kohde valittu sattumalta

Peruskouluverkko harvenee seuraavien 20 vuoden aikana entisestään, arvioi Opetushallitus – jyrkimmässä laskelmassa nykykouluista voitaisiin sulkea lähes puolet

Siniset osallistuu kevään kuntavaaleihin – Puoluesihteeri ei tiedä, mitä viisi ex-ministeriä aikovat tehdä

Tänään 1,9 miljoonaa suomalaista saa veronpalautuksia

Kolme pankkia tarjoaa yhä maksuttomia lyhennysvapaita asuntolainoihin – Uutissuomalaisen kyselyn mukaan valtaosa isoimmista pankeista on jo lopettanut koronakampanjat

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.