Rädyn kohtaloa pohditaan taas torstaina

AKT:n hallitus saattaa ensi torstain kokouksessaan päättää, kutsuuko se liiton valtuuston koolle käsittelemään puheenjohtaja Timo Rädyn (sd.) asemaa. Rädyn erottamista vaativat valtuuston jäsenet aikovat saada kasaan tarvittavat 14 nimeä.

Hallitus päättää mahdollisen ylimääräisen valtuuston kokouksen aikataulun. Valtuusto kokoontuu joka tapauksessa 31. toukokuuta.

Tammikuussa 40-jäsenisessä valtuustossa Rädyn vastustajat hävisivät äänestyksen luvuin 13-26. Tiedotusvälineiden kyselyiden perusteella he saattaisivat nyt olla enemmistönä.

MTV3:n kyselyyn vastanneesta 32 valtuustoedustajasta 12 oli sitä mieltä, että Räty ei voi jatkaa puheenjohtajana. Ilta-Sanomissa 29 vastanneesta samoilla linjoilla oli 11 valtuutettua. Rädyn takana oli toisessa kyselyssä kaksi ja toisessa neljä valtuutettua. Muut eivät osanneet tai halunneet sanoa kantaansa.

AKT:n hallitus on koolla jo keskiviikkona, jolloin sen on tarkoitus keskustella tilanteesta liiton asettaman selvitysmies Matti Vehkaojan kanssa.