Raaseporilaispoika voitti taas Afrikan Tähden MM-kisan

Raaseporilainen Maxemilian Grönblom on voittanut Afrikan Tähti -pelin maailmanmestaruuden Espoossa. 12-vuotias Grönblom voitti mestaruuden myös edellisissä MM-kilpailuissa kaksi vuotta sitten.

Mestaruutta tavoitteli reilut 1 500 pelaajaa, joista kuusi selviytyi loppukilpailuun. Kaikki finalistit olivat suomalaisia, mutta alkukilpailuihin otti osaa pelaajia muun muassa Englannista ja Saksasta.

Maailmanmestari Grönblom palkittiin 0,4 karaatin timantilla.

Tänä syksynä 60 vuotta täyttänyt Afrikan Tähti on säilyttänyt asemansa Suomen suosituimpana lautapelinä monen sukupolven ajan. Suomessa valmistettavaa peliä on myyty jo neljä miljoonaa kappaletta.

Afrikan Tähden mestaruudesta on pelattu kahden vuoden välein vuodesta 2005 lähtien.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.