Rahakoirilla etsittiin tontteja Hangosta Joensuuhun

Keskusrikospoliisi teki Jari Aarnioon kohdistuneen tutkintavyyhdin aikana etsintöjä Helsingin lisäksi myös Porvoossa, Hangossa sekä Joensuun seudulla vuosina 2013-2015.

Etsintöjä tehtiin Aarnion ja hänen lähipiirinsä lisäksi myös etenkin United Brotherhoodin johtajan käyttämille tonteille.

Etsintöjen kohteina olivat Aarnion koti, läheisten koteja sekä Aarnion käytössä olleita autotalleja. Lisäksi etsinnät tehtiin Aarnion ja rikollispomon kesäpaikkoihin.

- Keskusrikospoliisilta tuli virka-apupyyntö, Itä-Suomen poliisin koiranohjaaja kertoi, miksi hänet oli kutsuttu paikalle kahteen etsintään.

Etsinnät suunniteltiin ennalla ja niihin osallistui runsain mitoin poliiseja.

- Palaveri pidettiin Vantaalla. Meille esiteltiin kohde, mitä aletaan tutkimaan, poliisi kertoi, miten Porvoon tontin etsinnät alkoivat toukokuussa 2014.

Sitten lähdettiin KRP:n tiloista Vantaalta Porvooseen.

- Väkeä oli monta autollista.

Läsnä olevat poliisit saivat ohjeekseen keskittyä etenkin istutuspenkereisiin, josta kätkö sittemmin löytyikin.

- Sitä aluetta painotettiin, että se on epäilyttävä paikka ja siitä aloitetaan.

Koira ei löytänyt

Toinen koiranohjaaja lähti maastoon talon ympäristöön, kun taas Itä-Suomen poliisikoira ohjaajansa kanssa kävi pengerryksen läpi

 - Koiralla katselin pengerryksen alueen - mitään ilmaisuja ei tullut, Itä-Suomen poliisin konstaapeli kertoi.

- Siksi sovittiin, että muu porukka alkaa tökkiä maata ja minä lähden toisen koiranohjaajan avuksi maastoon.

Tarkoitus oli, että muut tutkivat pengerryksiä teknisillä välineillä ja samalla tökkivät maata eli myös ilmaavat sitä niin, että talven jäljeltä painuneeseen maastoon nousee aiempaa paremmin hajuja koiran nenään - jos jotain haistettavaa on.

Poliisikoiraa ei ehditty tuoda paikalle.

- 15-20 minuuttia ehdin olla maastossa. Sillä aikaa löytyi kätkö.

Kätkö oli noin puolisen metriä syvä kuoppa, jossa oli salaojaputken pätkä pystyssä. Siinä olleen muovisangon yläosa oli vain muutamia senttiä maanpinnasta.

Oikeudessa kuultiin Itä-Suomen poliisin koiranohjaajan lisäksi vastaavaa työtä tekevä koiranohjaaja Lahdesta.

Hän oli tutkinut tontin KRP:n pyynnöstä edellisenä syksynä ja tuli paikalle vielä kätkön löytymistä seuranneina päivinä. Jatkoetsinnöissä ei löytynyt uutta.

Lahden poliisin mukaan ensimmäisellä etsinnällä ehdittiin tutkia vain Porvoon rakennukset. Muilla etsinnöillä tutkittiin Aarnion koti ja autotalli.

Lahden poliisi ei ollut paikalla pihan etsinnällä sinä päivänä, kun kätkö löytyi.

Huumepoliisien risteilyn salanauhoitus herätti ihmetystä

Aarnion tonttia valvoivat ensin työkaverit ja sitten KRP

Asianajaja hermostui: KRP kuunteli avustajan puhelun

Rahakätkö löytyi piikkitutkaimella

Vakava uhka - Uhkauspuheet yllättivät Aarnio-käräjillä

Aarnion rahojen etsintää setvitään oikeudessa

Kuopiosta Aarnio-käräjille tuotu mies: Tämä on ikuinen harmi

Näin poliisi ja rikoksista epäilty nainen viestittelivät kesken tutkinnan

Aarnio-tutkinnassa poliisille jäi vain 200 grammaa hasista

Käräjäoikeus: Jari Aarnio pääsi vapaaksi