Raju sadekuuro sai Kuopion tulvimaan

Vesi valtasi kadut rankan sadekuuron jälkeen maanantaina kello kolmen jälkeen iltapäivällä Kuopiossa.

Kadut tulvivat useassa paikassa kaupungin keskustassa ja lähialueilla lyhyen, mutta todella rankan sadekuuron jälkeen. Esimerkiksi musiikkikeskuksen lähellä oleva kiertoliittymä oli lähes ajamattomassa kunnossa. Sama tilanne oli myös Tulliportinkadun ja Snellmaninkadun risteyksessä sekä Haapaniemenkadun ja Minna Canthin kadun risteyksessä. Niiralassa vettä kertyi runsaasti parkkipaikoille.

Samalla kun keskustassa ja sen lähellä tulvi, pisaroi muun muassa Petosella, Jynkässä ja Päivärannassa vain vähän.

Myös Siilinjärvellä Siilinpään alueella tuli vettä niin, että ulkona liikkuneet joutuivat vääntämään vettä vaatteistaan. Kuopion ja Siilinjärven välillä Vuorelassa taas ei satanut kuin muutaman pisaran.

Pelastuslaitoksella oli sateen ja tulvien takia lyhyen ajan sisällä yli kymmenen vahingontorjuntatehtävää. Toistaiseksi ei kuitenkaan ole tiedossa, että vesi olisi aiheuttanut merkittäviä vahinkoja.

Ilmatieteen laitoksen mukaan tunnin sademäärä oli 7,7 millimetriä, mutta paikoitellen vettä tuli huomattavasti enemmän. Myös ukkonen jyrähteli sadekuurojen aikana.

Ilmatieteen laitoksen Pohjois-Savossa voi sataa tunnissa yli 20 millimetriä, joten maakuntaan on annettu sadevaroitus. Varoitus on voimassa myös Pohjois-Karjalan ja Kainuun maakunnissa, Koillismaalla, Keski-Lapissa, sekä Posion, Kemijärven ja Sallan kunnissa.

 

Otitko kuvan tai videon tulvivasta Kuopiosta? Lähetä se sähköpostilla osoitteeseen verkkotoimitus@savonsanomat.fi. Maksamme julkaistusta kuvasta 20 euron palkkion.

 

 

Toinen tulvavideo Tulliportinkadun ja Snellmaninkadun kulmasta.