Rakennusalan poikkeuksellisen suuresta petosvyyhdistä syytteet 16 ihmiselle – käräjäkäsittelyyn päästään vasta vuoden päästä

Rakennusalan poikkeuksellisen suuresta harmaan talouden rikosvyyhdistä on nostettu syytteet. Syytteen sai yhteensä 16 ihmistä, syyttäjä Vilhelm Nordström kertoi STT:lle torstaina.

Keskusrikospoliisi (KRP) tiedotti tutkinnasta ensimmäisen kerran vuonna 2015. Sen mukaan juttu on suurimpia harmaan talouden vyyhtejä Suomessa vuosikymmeneen.

Tutkinnan keskiössä oli kaksi pääkaupunkiseudulla toiminutta rakennusalan yritystä, jotka olivat KRP:n mukaan jättäneet vuosina 2013–2015 kaikki verot ja eläkevakuutusmaksut maksamatta. KRP on laskenut, että verovahinko oli noin 4,6 miljoonaa euroa ja työeläkevakuutusmaksuja jätettiin maksamatta 1,3 miljoonan euron edestä.

KRP:n mukaan yritysten palveluksessa työskenteli vuosina 2013–2015 pimeästi lähes 700 ihmistä, joista suurin osa oli Virosta ja muualta Baltiasta. Palkkoja on epäilty maksetun pimeänä yli kuusi miljoonaa euroa.

Toisin kuin monissa aiemmissa tapauksissa, kaikkea ei maksettu käteisellä. KRP:n mukaan osa työntekijöistä sai tekaistuja palkkalaskelmia, joissa verot ja eläkemaksut olivat mukana vaikkei niitä todellisuudessa maksettukaan.

Molemmat yritykset lopetettiin konkurssimenettelyllä vuosien 2016–2017 paikkeilla.

Neljä pääsyytettyä

Syytteet koskevat muun muassa törkeitä veropetoksia, törkeitä työeläkevakuutusmaksupetoksia sekä törkeitä kirjanpitorikoksia. Nordströmin mukaan jutussa on neljä pääsyytettyä.

–  He ovat olleet näissä yrityksissä joko muodollisessa tai tosiasiallisessa vastuuasemassa. He ovat suomalaisia tai Suomessa pitkään oleskelleita henkilöitä, hän sanoi.

KRP on aiemmin kertonut, että neljästä pääepäillystä kolme on suomalaisia ja yksi virolainen.

Rikoskokonaisuuden käsittely alkaa Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa vasta ensi vuoden syksynä. Käräjäkäsittelyn on määrä alkaa syyskuun alussa ja jatkua lokakuun puolelle.

Poliisi on myös epäillyt, että rakennustoiminnan jätteitä on viety luvattomasti Viroon. Ympäristörikoshaara on ollut arvioitavana toisella syyttäjällä, jota STT ei torstaina tavoittanut.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Uutisanalyysi: Viisi vuotta on pitkä aika myös Sirpa Paaterolle – Ennen piti "vaarallisena ajatteluna" ja nyt väläytti itse Postin jakamista kahteen yhtiöön

Poliisin Karhu-ryhmän ex-varajohtajalle ehdotonta vankeutta poliisilaitoksen petosjutussa – Poliisilaitoksen hankinnat valmiusyksikössä perustuivat oikeuden mukaan luottamukseen, eikä niitä valvottu tarkasti

Sisäministeriöltä kadoksissa salaisia asiakirjoja – apulaisoikeuskanslerin mukaan ministeriössä on menetelty vastoin säännöksiä ja määräyksiä

Suomalaisen Haaga-Helian ajama korkeakouluhanke Tallinnassa kaatui "Viron poliittisen tilanteen vuoksi", oppilaitos pohtii toimintaa muissa maissa

Vihreiden Pirkka-Pekka Petelius pyytää anteeksi saamelaisilta ja toivoo, ettei ongelmallisia sketsejä enää esitettäisi

Syyttäjä vaatii Alma Median toimitusjohtaja Kai Telanteelle sakkoa työsyrjinnästä – epäillään sivuuttaneen naishakijan sukupuolen perusteella Aamulehden päätoimittajahaussa

Korkein oikeus piti Talvivaara-johtajien ympäristörikostuomiot ennallaan – päästöt olivat kymmeniä kertoja suuremmat kuin viranomaisille ilmoitettiin

Paatero tarkentaa lausuntoaan pakettilajittelijoiden tes-siirrosta: Posti kertoi suunnitelmista valmistelun aikana

Paatero ennakoi, että Veikkauksen tuottojen väheneminen laskee avustusmäärärahoja: "Tämä riski on olemassa"

Asuntomarkkinoilla tänä vuonna käynyt kuhina saattaa olla kaiku menneiltä runsauden ajoilta ja uhkaa tulla tiensä päähän, Nordea ennustaa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.