Raportti: Eläimiä lääkitään Suomessa maltillisesti

Suomalaisia tuotantoeläimiä lääkitään eurooppalaisittain maltillisesti, kertoo Euroopan lääkeviraston raportti. Siinä on vertailtu eläimille tarkoitettujen mikrobilääkkeiden myyntiä lähes parissakymmenessä maassa.

Eläimiin käytettävien antibioottien ja muiden mikrobilääkkeiden käyttö on joissain Etelä- ja Keski-Euroopan maissa jopa monikymmenkertaista Suomeen verrattuna. Raskaasti lääkittyjä ovat esimerkiksi Espanjan, Hollannin ja Ranskan tuotantoeläimet.

- Erot maiden välillä ovat hurjat ja tämä sentään on vielä Eurooppa, kertoo eläinlääkäri Katariina Kivilahti-Mäntylä Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimeasta.

Lääkityksen tarve kertoo paljon tilojen hygieniasta ja hoitokulttuurista. Suomessa eläintautitilanne on hyvä, tilat suhteellisen pieniä ja hygieniaan kiinnitetään huomiota.

Mikrobilääkkeiden käyttö on kuitenkin kasvanut Suomessa jonkin verran viime vuosina. Norjassa ja Ruotsissa lääkkeitä käytetään vähemmän eikä kasvua ole siellä ollut.

Antibioottien syytäminen eläimiin saattaa kostautua ainakin siinä, että bakteereista voi tulla vastustuskykyisiä lääkkeelle.