Rauhanturvaajan kokemus: Paluun tukeminen on parantunut

Rauhanturvaajien tukeminen on parantunut paljon viime vuosikymmenen aikana. Näin arvioi kuopiolainen Tommi Partanen, yksi Suomen yli 45 000 rauhanturvaajasta.

Suomalainen rauhanturvaaminen täyttää tänä vuonna jo 60 vuotta, joten se on ehtinyt koskettaa monia suomalaisia ja heidän perheitään. Partanen on yksi heistä, jolla on kokemuksia useilta tehtäviltä.

– Ensimmäisen kerran olin Kosovossa 2006-2007 KFOR-joukoissa. 2010-2011 olin Afganistanissa ISAF-joukoissa ja viime vuonna Kosovossa yhteysupseerina.

Partanen työskentelee nykyään Kuopion yliopistollisen sairaalan ensihoitokeskuksessa kenttäjohtajana.

– Aloitin työni palomiehenä. Silloin kiinnostivat kokemukset muustakin viranomaistyöstä ja ylipäätään ulkomailta niin, että hakeuduin rauhanturvaajaksi.

– Pidän Puolustusvoimia kiinnostavana koulutusorganisaationa. Varusmiehenä saa erilaisen näkökulman Puolustusvoimien johtamistapaan kuin oli mahdollista nähdä sitten työntekijänä, reserviläisenä.

Näkee, miten maailma muuttuu

Ensimmäisellä kerralla Kosovossa Partanen toimi sotilaspalokunnassa. Toimialue oli rajattu ja liikkuminen rajoitettua. Toisella kerralla Kosovossa tehtävä ja maailma olivat muuttuneet.

– Yhteysupseerina oli vapaa liikkumaan alueella, sotilaiden määrä oli vähentynyt ja turvallisuustilanne oli jo hyvin vakaa. Oli hienoa nähdä se muutos ensimmäiseen kertaan verrattuna.

Afganistan oli täysin erilainen.

– Afganistanissa joutui miettimään näkökulmansa aivan uusiksi. Siellä joutui tiedostamaan koko ajan, että vaarallista voi sattua. Liikkumista rajoitettiin usein, ja esimerkiksi yksikössä jokaisella oli rooli, miten toimia kovassa tilanteessa.

Vuonna 2010 alueella kuoli ja loukkaantui useita eurooppalaisia ja yhdysvaltalaisia rauhanturvaajia.

– Sääntöjen noudattamisen merkityksen oppi todella. Kaikki piti tehdä suurimman riskin mukaan – aivan sama, lähditkö liikkumaan pitkää siirtymää vai alle kilometrin päähän leiristä.

– Afganistan toi elämänkokemusta ja opetti johtamista, yhteistyötä ja tiivistä, pienessä ryhmässä toimimista. Henkilösuhteiden pitää silloin olla kunnossa. On sisäinen turvallisuusriski, jos ryhmähenki ei ole hyvä. Piti mennä noin kauaksi asti, että sen merkityksen todella tajusi.

Sopeutumisesta puhutaan ja pitää puhua

Rauhanturvareissujen välillä Partasten perheeseen syntyi kaksi lastakin. Partasen mukaan rauhanturvaoperaatio on aina koko perheen missio.

– Afganistanin jälkeen kesti kauemmin sopeutua. Normaalit arkirutiinit ja hyvä työ palauttivat kuitenkin hyvin arkikuvioihin. Samalla huomasi, miten paljon tukitoimet rauhanturvaajille olivat kehittyneet ensimmäisen ja kolmannen reissun välillä.

Ensimmäisen operaation jälkeen jälkipalautuskeskustelua ei ollut, mutta toisella kerralla tilanne oli jo muuttunut.

– Debriefing on todella hyvä asia: Saa tietoja ja kokemuksia esimerkiksi siitä, millaisia tunteita voi tulla vastaan. Tuntuu hyvältä, että tällaisia asioita on tunnistettu ja niistä voidaan nykyään puhua.

– Ennen operaatioihin valmistauduttiin hyvin. Nyt myös palaaminen on otettu yhtä tärkeäksi asiaksi kuin lähteminen.

– Viime vuonna huomasin, että palautustilaisuus on kehittynyt entisestään. Jälkityöstä on tullut terveyden ja muun jaksaminen huomioon ottava kokonaisuus.

– Kokemukset rauhanturvaajana kasvattivat. Tuntuu, että niistä sai henkistä pääomaa omaan työhön Suomessakin. Ja jäihän meille hyvä porukka: Yhtä aikaa reissulla olleet pitävät yhteyttä ja tapaavat yhä vuosittain.

 

Suomalainen rauhanturvaaminen täyttää tänä vuonna 60 vuotta. Sitä juhlistetaan tapahtumilla pitkin Suomea vuoden ajan. Kuopiossa järjestetään lauantaina rauhanturvaajasymposiumi.

Rauhanturvaajaksi hakevissa voi tulla uusi aalto

Suomalaiset kotiin rankasta Keski-Afrikan operaatiosta

Afganistanissa koko ajan turvallisuuden ehdoilla